lauantai 17. lokakuuta 2009

Loistoliisterit

Mietin tässä päivänä eräänä hiuksiani laittaessa, että miten loistavasti olenkaan löytänyt kaupoista sopivimmat hiustuotteet juuri minulle ja kuinka tyytyväinen olen valintoihini. Tästä lähtikin kytemään idea postauksesta, jossa esittelen "luottotuotteeni." Ensin tuumin esitteleväni pelkästään hiustenhoitoon käyttämäni aineet, mutta mieleeni tulvahti niin monta muutakin omaa luottotuotetta, joten esittelen ne kaikki nyt. Liittyvät kuitenkin kosmetiikkaan kaikki. Suosittelen näitä kuutta tuotetta ihan kaikille, mutta painotan kuitenkin sitä että välttämättä tökötit eivät tee samanlaisia taikoja kaikille, mitä ne tekevät minulle. Kokeilemalla löydätte omat luottotuotteenne!

Aqualan L

Aqualan perusvoide on mahtavaa tököttiä. Sitä saa apteekista suhteellisen huokeaan hintaan. Paketti on todella riittoisa ja ainakin meikälle itelleni yksi tuubi rasvaa kestää yli vuoden! Rasva kosteuttaa naamaa tehokkaasti ja pelastaa ainakin kiitettävästi oman rutikuivan nassuni. Hajusteetonta ja lisäaineetonta rasvaa voi käyttää myös hellävaraiseen meikinpoistoon.

Matrix Vavoom Shape Maker

Matrixin hiuslakka ei ole pelkästään pidoltaan loistava ja tuoksultaan ammattimainen. Myös pakkaus on todella tyylikäs ja tätä hiuslakkaa kehtaa pitää esillä. Matrixin Shape Maker on suhteellisen tyyris hiuslakka ja sitä ei perus marketeista saa. Mutta kyllä tästä tökötistä maksaa ihan mielellään täyden hinnan. Itse hamstraan tätä aina Emotionin Hiustenhellimis viikoilta huokeampaan hintaan. Matrixin haju ei särje päätä eikä ole liian voimakas. Pito on erinomainen, tekemättä hiuksista kuitenkaan mitään panssarikypärää.

Schwarzkopf Constian -tuotteet

Varsinkin tuo Constian Elvytysbalsami keltaisessa purnukassa kuuluu suosikkeihini. Nämäkin ovat kampaamotuotteita, mutta suhteellisen edullisen hintansa vuoksi eivät kirpaise lompakkoa liikaa. Silti näitäkin haen aina tarjouksista. Korjaa kuivia ja vahingoittuneita hiuksia ja tekee hiuksista kiiltävät ja pehmeät. Eron huomaa heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Tuoksu on suht mieto mutta miellyttävä, ei samaa peruskauraa mitä useilla hoitoaineilla on. Ehdoton hitti.

Lumene Blueberry Curl Mascara

Blueberry Curl on huokea markettiripsari, joka kuitenkin on todella laadukkaan oloista kamaa. Tällä ripsivärillä saa intensiivisen mustat, pitkät ja kaarevat ripset. Jopa omat nysäräpyttimeni näyttävät uhkeilta tämän ripsivärin kanssa. Tämänhetkisistä kokeilemistani ripsiväreistä paras, pysyy jatkossakin meikkipussin täytteenä.

Schwarzkopf got2b Smooth'n Chic


Smooth'n Chic on uskomattoman hyväntuoksuinen muotoilutuote. Tökötti tuoksuu aivan karamelleille ja sitä levittäisi hiuksiinsa jo pelkän tuoksun takia. (leijailee vienona hiuksissa lähes koko päivän!) Kuitenkin tällä syötävän söpön purnukan omaavalla aineella on muitakin maan mainioita vaikutuksia. Muotoilunesteestä löytyy lämpösuoja joten se on fööniä ja suoristusrautaa käyttävän paras ystävä. Pitää itsepäisimmätkin hiussuortuvat ojennuksessa. Voidemaisena tätä on todella miellyttävä käyttää eikä vahingossakaan tule laitettua liikaa. Helppo puristella pyyhekuiviin suortuviin ja muotoilla hiukset haluamallaan tavalla.

Rexona Music Fan Anti-Perspirant for Girl

Vihdoin täydellinen deodorantti minulle. Pakkaus on todella uskottavan näköinen, ei mitään haaleanvaaleita purnukoita minulle enää! Music Fanin tuoksu on aavistuksen miehekäs, joka ei ainakaan itseäni haittaa ollenkaan, päinvastoin. Tämä deodorantti on loistava liikunnalliselle naiselle, sillä estää hikoilua huomattavasti. Kivaa itsellekin kun voi bailata vaikka koko yön, ilman että haisevia hikiläikkiä ilmestyy kainaloihin! Tästä en luovu.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

IHANA POSTAUS !

Anonyymi kirjoitti...

Ui. Kiitos vinkeistä.. Täytyy hipsuttaa kauppaan..

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus !

Itse ostin juuri tuon Aqualan L perusvoiteen, kun olen testaillut jo vaikka mitä, muttei sopivaa ole oikein löytynyt. Tuo kyllä vaikuttaa tosiaankin hyvältä kaikinpuolin ! :)

Toinen minkä hankin, on tuo deudorantti. Siis aivan mahtava tuote, ei muuta voi sanoa! Tuoksu on ihana, kestää hyvin ja ehkäisee tosiaan hikoilunkin mahtavasti. Näistä kahdesta en kyllä luovu, ja kiitos vinkeistä ! =)

Tajja kirjoitti...

Anonyymi1: Kiva jos miellytti! :)

Anonyymi2: ^____^

Anonyymi3: Loistavat valinnat, suosittelen! Kiva jos postauksesta oli jotain hyötyä :)

imlacking kirjoitti...

Mulla on ollut joskus Aqualan L:ää mutta en oikein muista oliks se mun iholle hyvää. Viimeksi käytin Aqualan plussaa ja se oli kai ihan ok. Decubal -voide on kans tosi hyvä, mutta se on jotenkin tosi rasvainen. Mutta mulla se on ollut ainakin käsille tosi hyvä.