lauantai 29. joulukuuta 2012

2012 1/2

Vuosi 2012 on melkein loppu. Huhhuh, tuntuu että vastahan tämäkin vuosi starttasi!
Katotaan nyt kuitenkin, mitä meikäläisen vuoteen on mahtunut. Tässä osa 1.



Tammikuussa istuttiin tosi paljon iltaa muutamien parhaiden kavereiden kanssa tässä meikäläisen luukussa, nautittiin viiniä ja kerrottiin tyhmiä juttuja. :')



Helmikuussa päätin siirtyä nykyaikaan ja ostaa juuri ilmestyneen Nokia Lumia 800 -puhelimen. Olin siitä ihan super innoissani, harmikseni Nokialaisiin ei ollutkaan juuri luottamista, Lumia nimittäin hajosi jo maaliskuun lopulla valmistusvirheen vuoksi eikä ikinä mennyt takuuseen. Kiitos siitä.



Ihan viimisiä kuvia meikäläisestä tummanpunaisessa tukassa, jossa olin viihtynyt jo lähes kaksi vuotta (?!)



Maaliskuussa tumma punainen sai väistyä ja halusin tilalle jotain räväkämpää. Shokkipunaista siis! Tykkäsin tuosta tukasta ihan järkkypaljon!



Jotain nörttien illanviettoa maaliskuulta.



Kevät sai aikaan muitakin muutoksia, kuin pelkän tukan. Meikäläinen osti elämänsä ensimmäiset lenkkarit ja muita sporttihärpäkkeitä ja innostuin tosiaan lenkkeilystä sekä vesijuoksemisesta. Ohhoh.



Välillä kävin myös porukoiden luona lenkittämässä yhtä ärsyttävää rakkia :')



Huhtikuussa oli synttärit ja mittariin kilahti 21 vuotta. Ensimmäisenä juhlapäivänä seurueeseen kuului "bimbojengi" ja mentiin syystä tai toisesta katsomaan Petri Nygårdia vaikken sitä voikaan sietää, haha.



Toisena synttäripäivänä järkkäsin muulle kaveriporukalle lastenkutsu -henkiset teemabileet. Kaikilla oli söpöt Barbie- tai heppa-aiheiset pahvihatut ja kämppä oli koristeltu ilmapalloin, serpentiinein sun muin härpäkkein, haha.



Sain myös vähän lievitettyä elukkaikävääni huhti-toukokuun paikkeilla, kun kaveri antoi kissansa lainaan. (lue = hoitoon) Kämpässäni ei saa pitää eläimiä, jonka takia meikäläisellä ei täällä mitään turrikkaa olekaan :(



Toukokuussa käytiin myös mätsäreissä kavereiden ja niiden rekkujen kanssa.



Ja samassa kuussa hyvästeltiin mummo.



Juhannus kului mökillä äidin ja isovanhempien kanssa. 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Käännä kaikki ongelmat voitoksi

Tykkään kääriytyä talvella paksuihin, vähän ylisuuriin villapaitoihin.
Mitä pukeutumiseen tulee, yksi lemppareimmista väreistä on maastonvihreä.
Asusteissa ja yksityiskohdissa olen tykännyt niiteistä aina 14-vuotiaasta hevigoottityttö-Taijasta lähtien.

Joten mikä ois parempaa, kuin Cubuksen maastonvihreä villapaita, mikä on koristeltu olkapäihin ripotelluilla niiteillä? No ei kyllä mikään. Talven lempparipaita on tässä.



Kuva on pelkästä olkapään niittiyksityiskohdasta, soriiii, en jaksanut käydä temppuilemaan itselaukaisimen ja kameranjalan ja vaiks minkä kanssa!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Askartelua

Yritinpä sitten joulun kunniaksi tehdä uuden aluevaltauksen ja kokeilin PITKÄSTÄ aikaa askartelua. Ja eihän se nyt ihan sujunut niin luontevasti kuin piti, haha. Halusin itsetehdyt joulukortit työkavereille ja pitkän väkertämisen tuloksena mulla on nyt kämppä täynnä liimaa ja pientä paperi- ja pahvisilppua. Sain mä jotain aikaiseksikin, mutta eipä näillä leijuta. Laitetaan nämä nyt silti esille, varmaan ainakin tuota Sallalle tehtyä parantelen vielä. Kyllä mä tästä vielä joskus kehityn!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Totuus pakkelin alla

Blogimaailmassa on pyörinyt Naked Truth -haaste, missä bloggarimimmit esittelee pärstäänsä ilman meikkiä. Idea on tosi kiva ja myös hauska, omasta mielestä on ainakin kiva nähdä, miltä ihmiset näyttää ilman pakkelikerrosta naamassa. Varmaan myös muut tykkää nähdä ihmisiä luonnollisina? Joten kannetaampa oma korsi kekoon myös!

Ensin vertailun vuoksi meikkiksen naamavärkki meikattuna:



Ja tadaaaa, ilman meikkiä, hiukset edellisen päivän kiharoissa ja kampaamattomina eikä oo ees piilareita: (huulissa on rasvaa, lasketaanko se meikiksi? Ei?)



Mulla on normaalisti aika hyvä iho, ei oo epäpuhtauksia ja mulla ei oo ikinä edes ollut mitään teini-iän aknea tai muita naamaongelmia. Ainut on ihon pinnan tuntumassa kulkevat verisuonet, jotka saa naaman punottamaan kuin viimistä päivää! Talvella mun iho on myös ihan tosi kuiva, mutta säännöllisellä rasvauksella se pysyy hyvänä. Kesällä en yleensä käytä meikkiä ollenkaan, kevyt päivetys riittää saamaan naaman riittävän nätiksi ja peittää punasen ihon alleen ihan kiitettävästi.

En ole talvellakaan järin neuroottinen meikkaamisen kanssa. Käyn kaupassa ilman meikkiä ja saatan käydä lähikuppilassakin teellä tai kaljalla meikittä. Mutta kyllä mä tykkään meikata, on hauskaa laittautua nätiksi!