keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Heitä hyvästit järjelle.



Leikkasin suoran etutukan, kun tuli sitä vähän ikävä! :---D (ps en ole noin leveä miltä kuvassa näytän, se on vain joko huppari tai joku vääristymä! D:)

Ei mulla muuta, viettäkäähän vuodenvaihde KOHTUULLISISSA merkeissä!

maanantai 29. joulukuuta 2008

Hunningolla

Lauantaina yritimme poikaystävämme kanssa lähteä alennusmyynteihin. Tungos kaikkialla oli kuitenkin niin valtava, että emme kauaa kaupoissa viihtyneet.
Vero Modassa pöydillä oli karmaisevat kasat -50% farkkuja, jotka kuitenkin näyttivät ihan kelvollisilta. Valitettavasti kasat olivat myllätty keskenään, jonka tuloksena farkkukasa näytti luotaantyötävältä. Mokomiin pöksyihin meinasi tallata lattioillakin!

H&M:n alerekkejä sen sijaan ei edes nähnyt ihmispaljouden läpi, joten luovutimme senkin putiikin suhteen. Kenkäkaupassa unelmakenkäni olivat kymmenen euron alennuksessa, mutta ihmisiin ahdistuneina jätin kengät kauppaan. Mikähän minua vaivasi..

Seppälästä sen sijaan minulle tarttui kolmet sukkahousut/legginsit mukaan "ota kolme, maksa kaksi" tarjouksen houkuttelemana. Enkä lopulta maksanut trikoista ainoitakaan, sillä emmin ostaako-vaiko-ei -päätöksen kanssa niin kauan, että se oli lopulta poikaystäväni, joka ko. lumput kiikutti kassalle :---DD



Glitteristä löysin muutamia kivoja koruja -50% -kyltin alta. Poikaystävä lopulta osti kivoista koruista minulle kaksi, ollessaan niin riemuissaan siitä, että oli voittanut muutaman hassun kolikon pelikoneesta.. En tietenkään valita!




Itse ostin kirotulta reissulta ainoastaan mahonginruskean hiusvärin, jonka heitin tänään päähäni, tulos on aika.. Kiva! Vähän suurehkompi muutos entiseen, mutta vaihtelua juuri tahdoinkin.


torstai 25. joulukuuta 2008

Enkelparven tie

Hehee, hyvää joulua kaikille! Rakastan tätä joululomaa ja joulufiilistä ja ihan kaikkea! Kivaa mättää jouluruokaa, katsoa hyviä elokuvia (joita televisio on näin joulun aikaan tulvillaan!) ja vain lahnailla!
Tätä kaikkea iloa varjostaa kuitenkin yksi pikkiriikkinen asia, joka muuttuu omissa ajatuksissani aivan valtaisaksi. Tuleva uusivuosi vähän ahdistaa, sillä minulle ei ole mitään tekemistä siksi ajankohdaksi. Kaikilla muilla tuntuu olevan tiedossa pippaloita ja muuta pientä kivaa. Minä vietän tavalleni uskollisena uudenvuoden kotona tietokoneella. Alkaa pikkuhiljaa tympiä!

Mutta nyt eletään päivä kerrallaan ja unohdetaan koko turha uudenvuodenhömpötys. Miksi sitä pitäisikään juhlia? :D Tässä tämän joulun joululahjasaldo!


Joulutarina-elokuva. Katsoimme sen siskon kanssa tänään ja oli kyllä todella herttainen ja liikuttava elokuva! Vähän petyin loppuun, kun joulupukki lenteli porovaljakollaan ja houhouhotteli kliseisesti tähtitaivasta vasten! Suomalainen joulupukki pysyköön hangella!


Pinkki iPod Nano. Sain jonkin kuningasidean haluta tämän soittimen juuri pinkkinä, joten tässähän tätä :DD Latasin siihen jo hieman musiikkia, ja olen muutenkin vähän testaillut sitä, ja ihan kelpo peliltä vaikuttaa!


Tämä päätyi toivomuslistalleni ihan vain yllättävästä mielihalusta, ja nyt olen tästä tosi innoissani. Vielä ei olla päästy laulamaan, sillä mikrofonit sijaitsevat jossakin päin Kouvolaa, siskoni jäljiltä..


Aww, jätti-Ihaa! Lahja poikaystävältäni, jonka tosin sain jo muutama päivä ennen joulua. Lahjan ohessa sain myös laatikollisen sinivalkoista Suomi-suklaata, ehdotonta lempiherkkuani! Anoppikokelas oli suklaayllätyksen takana.


Iittalan KIVI-tuikku ja kolme kappaletta noita sähkökynttilähärdellejä. En ole mikään kynttiläfiilistelijä enkä koskaan polta kynttilöitä, mutta tuo tuikku on kyllä kiva!


Tätä toivoin ehkä melkein eniten kaikista lahjoista ja olen iloinen että tämän sain. Herkullinen tuoksu!


Seppälän unelmanpehmeät oleskeluhousut. Väri on mitä karmaisevin, mutta symppikset pöllöt ja pumpuliakin pehmeämpi materiaali saa unohtamaan värin tuossa tuokiossa!


Tohvelit. Perus tohveleista on ollut pulaa ties kuinka kauan, nämä tulivat ehdottomasti tarpeeseen. Sympaattinen pörröolento tuossa tossujen päällä käy ulisemaan jotakin jos siitä painaa!


Tassukuvioiset polvisukat ja pitkikset. En omistakaan varmaan ainoitakaan pitkiksiä tällä hetkellä, joten tuli tarpeeseen! Nämä todennäköisesti lämmittävät rutkasti enemmän, mitä legginsit tai sukkahousut!


H&M:n lahjakortti! Lahjakortit ovat aina kivoja ja summakin oli kohtuullinen!


Legend of Spyro -PlayStation 2 -peli! Spyroja olen pelannut jo useamman vuoden, olen täysin addiktoitunut tuohon pieneen violettiin lohikäärmeen. Nyt oli jopa valittavana suomenkielinen peli ja olen muutaman tunnin jo naureskellut lohikäärmeiden suomennetuille nimille, Spyro on Kulo ja Cynder on Kekäle! Muissa kielissä nimiä ei kuitenkaan ole muutettu..


The Mist -DVD. Sisarelleni annettiin tehtäväksi hankkia tämä minulle, mutta hän soittikin eräänä päivänä, ettei mokomaa leffaa löydy mistään, joten mitä muuta hän voisi minulle hankkia. Annoin uuden lahjatoiveen ja poikaystäväni latasi leffan internetistä! Nyt joku olikin kuitenkin löytänyt Mistin ja sain sen ihan DVD-muodossakin :---D no voipahan ainakin katsoa joskus myöhemminkin!

Loppuun vielä kevennykseksi joku joulunaamailu:



Nyt menen viettämään aikaani KULON ja KEKÄLEEN kanssa :-------D

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

This Picture

Normaali kolmen tunnin koulupäiväni olisi supistunut tänään yhden tunnin päiväksi kaikkien kissanristiäisten takia (kirkko, kuoroharkat puolella koululla..), joten päätin turvallisesti jäädä kotiin. Ei ole kovin fiksua istua yhteensä 80min bussissa vain sen takia, että pääsee istumaan 45min ruotsintunnilla!

Ihanaa pitää tällainen rento päivä, olen nukkunut pitkään, katsonut Muumeja ja syönyt paljon. 14:30 hyppään linja-autoon ja suunnistan kaupunkiin, illalla minulla on nimittäin seurakunnan pikkujoulut huisin kivalla isosporukalla ja sitä ennen menen takavarikoimaan poikaystävän tietokonepelin, olen nettileski!

Tässä vähän kuvia päivän asusta ja blaah.


Tykkään tämänhetkisestä hiustenväristäni todella paljon! Enää se ei ole shokkioranssi, vaan luonnollisemman ja pehmeämmän värinen, kiitän tästä jotain randomia punapigmenttishampoota!


Ehkä karmein päivänasukuva ikinä! :DD Mikä mun ryhtiä vaivaa? Ja naamaa! Olen elämäänkyllästynyt lukiolainen, kuinka herttaista!


Mekon ihana, avoin selkä!


En tajua miksi tuo kissa näyttää noin kärsivältä..

Neuletakki - H&M
Mekko - H&M
Legginsit - H&M
Kengät - Pieces

Yllättävän henkkamaukkapainotteinen asu!

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

On helppoo olla onnellinen

Perjantaina meillä oli lukioluokkamme kanssa pikkujoulut. Olivat kyllä vähään aikaan hauskimmat pippalot! Oli riisipuuroa, glögiä, joulutorttuja, konvehteja, pipareita.. Kaikkea mitä perinteiseen jouluun kuuluu. Leikimme seuraleikkejä ja hoilasimme joululauluja. Kävipähän juhlissamme myös joulupukki, jonka polvelle pääsi ruinaamaan lahjoja. Jakoipa miekkonen itse kullekin pienen joululahjapaketin! Omasta paketistani paljastui iso laatikollinen CHOKO-suklaakonvehteja, jotka ovat suurta herkkuani! Kyllä pukki tietää! ;)

Tässä vähän kuvasaldoa perjantailta:


Polvet eivät tahtoneet kestää seuraleikkejä.


Joulupukki!


Loppuillasta.

Illan asu:

Musta trikoomekko - H&M (UUSI! Tästä parempaa kuvaa joskus!)
Rintaruusu - H&M (UUSI!)
Sukkahousut - Lindex
Kaulakoru - Äidin
Niittivyö - Poikaystävän
Villasukat - Mummon tekemät

lauantai 6. joulukuuta 2008

Kaikkimulleheti

Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle!

Tarvitsen ehdottomasti uusia talvikenkiä. Conversejen ja Reebokien sisusta tulvii lunta ja loskaa minkä ehtii! Saatanan "tuuletusaukot"! Onhan minulla toki ne kiiltonahkaiset Vagabondin maiharit, Blinkin solki-vetoketjunilkkurit sekä jotkut Citymarketin halpisnilkkurit (jotka ovat jotenkin mystisesti kadonneet!) mutta tarvitsisin kipeästi uusia kenkiä. Itseasiassa olen jo hyvän tovin kuolannut eräitä nilkkureita, hintaa vain on minun kukkarolleni vähän liikaa. Mutta varmasti ostan ne ennen joulua! Selailin tylsyyksissäni vähän nettiä ja löysin tosi kivoja kenkiä, jotka kelpuuttaisin kaikki kenkähyllyäni koristamaan. Tässä valitut palat!


Näistä varmasti käy ilmi se, että haen mustia, nahkaisia kenkiä. Niitit, soljet ja vetoketjut ovat kovassa huudossa. Ehdottomat suosikkini ovat alareunan SpiritStoren motoristibootsit. Niillä olisi niin kelvollista luistella vähän liukkaammillakin keleillä, korkojen kanssa olisin varmaan pepullani viiden minuutin välein, olen tosi altis jäälle, kaadun sen takia varmaan päivittäin! Onko kukaan muu tällainen säheltäjä heti talven tultua? :D
Brandosin vasemman yläkulman kengät ovat myös jumalaiset. Niissä on asennetta ja näyttävät kaikin puolin hirmu kivoilta, kelpaisi ehdottomasti.
Asoksen oikean reunan keskimmäiset pitkävartiset kengät ovat itseasiassa identtiset niiden kenkien kanssa, joita olen nyt hyvän tovin kuolannut kaupan hyllyllä. Erona on ainoastaan varren pituus, tuleva kenkähankintani tulee nimittäin olemaan paljon lyhyemmällä varrella. Olen sovittanut myös noita pitkävartisia yksilöitä, mutta ne eivät ole oikein minun juttuni.

Liikaa kivoja kenkiä ja a i v a n liian vähän rahaa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Haaveita.



Sateenvarjon alla -blogin heldy heitti minua mielekkäällä haasteella! Minun täytyy listata viisi villeintä haavettani. Haaste vähän arvelutti minua, sillä en ole pitkään aikaan miettinyt yhtään sitä, mitä minä itseasiassa haluan. Olen päivä kerrallaan elävä ihminen ja tulevaisuuden ajatteleminen lähinnä ahdistaa. Sen takia en ole uskaltautunut pohtimaane edes sitä, mitä minä tulevaisuudelta - tai edes nykyhetkeltä - oikein haluan! Mutta ehkä tästä saisi jonkinlaista ajatuksen tynkää aikaiseksi..

1. Mielekäs ammatti. Tahdon päästä töihin, missä viihdyn. Mikään Siwan tai Salen kassa ei kuulosta houkuttelevalta. Tahdon töitä joissa voisin toteuttaa luovuuttani. Olen oivallinen kirjoittaja ja piirtäjä, myöskään valokuvaajan taidoissani ei ole vikaa. Jollain näistä voisi ehkä myös elättää itsensä? Mauri Kunnas on ollut yksi idoleistani kautta aikain. Olisi mahtavaa kirjoittaa ja kuvittaa lastenkirjoja, uskoisin olevani siinä hyvä. Myöskin toimittajan virka kiehtoisi. Uutisjuttujen kirjoittaminen tai ihan vain valokuvaaminen olisi mahtavaa uteliaan ja tiedonjanoisen luonteenikin takia.


2. Varakkuus.
Tahdon olla varakas. Rahaa tulee olla sen verran, että sillä pystyy sujuvasti elättämään itsensä ja sen lisäksi vielä tuhlaamaan turhuuksiin. Shopppailu on minulla verissä enkä tahtoisi elää ns. köyhää elämää, sillä makuni on niin pirun kallis. Rakastan Dieselin vaatteita ja jokainen varmasti tietää missä hintaluokissa Dieselin tuotteet liikkuvat. Olisin onnellinen jos minulla olisi rahaa ostaa edes kerran vuoteen muutama Dieselin vaate.



3. Elää yhdessä poikaystävän kanssa. En ole koskaan ollut kovin sitoutuvaa tyyppiä. Tai ainakaan en koskaan uskonut itsestäni niin. Haahuilin vain yksin ja kahmin ympärilleni liikaakin irtosuhteita, etsien kliseisesti sanottuna "sitä oikeaa". Sitten tutustuin nykyisen poikaystäväni kanssa ja olemme olleet yhdessä vasta runsaan puoli vuotta, mutta se aika tuntuu jo pitkältä. En muista aikaa ennen suhdettamme ja tämä yhdessäoloaika on varmasti ollut elämäni onnellisinta. Tämä on pisin seurustelusuhteeni tähän asti ja povaan tälle suhteelle pitkää ikää. Ainakin haluaisin tämän jatkuvan loputtomiin, mutta vain aika näyttää mitä tämä tuo tullessaan. Haaveissa ainakin siintää pitkä seurustelusuhde ja mahdollinen avioliitto sitten joskus. En minä sitä avioliittoa vielä mitenkään tarkemmin pohdi, mutta kyllähän se olisi mieluisaa joskus avioitua.


4. Lukio läpi.
Olen koulussa tavattoman huono. En ole päässyt ainuttakaan matematiikan tai ruotsin kurssia läpi ja se ahdistaa minua välillä todella paljon. Olisi mahtavaa jos osaisi ko. kursseissa käytävät asiat edes välttävästi, olisi tosi kivaa päästä edes yo-kirjoituksiin asti. Tällä menolla näyttää vähän toivottomalta, minulle vaan ei ole suotu laisinkaan matematiikka- tai kielipäätä, turhauttavaa. Kirjoituksissakin pitäisi vetäistä ko. aineista jompi kumpi, mutta olen molemmissa aineissa aivan yhtä huono, joten tulevaisuus näyttää aika heikolta. Mutta olisihan se hienoa jos osaisi matematiikkaa ja ruotsia edes vitosen tai kutosen arvoisesti..

5. Maine. Haluan tehdä jotain, että jäisin historian lehdille. Jotain, että nimeni olisi tunnettu. En toki tahtoisi olla mikään laulaja tai muu megaluokan tähti, en halua että minua tunnistetaan kadulla ja oveni takana väijyvät toimittajat. Haluaisin olla esimerkiksi kirjailija. Nimeni olisi tunnettu, mutta en olisi mikään hillittömän suosittu. Tämä haave minulla on ollut ihan kersasta asti. Aina olen halunnut olla jollakin tapaa tunnettu. Nautin jossakin määrin huomiosta, mutta liika on minullekin liikaa. En koskaan tahtoisi paparazzeja perääni, hillitty suosio olisi minulle enemmän kuin tarpeeksi.

torstai 27. marraskuuta 2008

Nilkki ja muuta asiaa.

Alkuun olin haltioissani talvesta! Paljon lunta, pikkupakkasia, nättejä ilmoja ja niin edelleen. Nyt kun olen jo ollut ojaan ajavan auton kyydissä, tekemässä lumitöitä tuntitolkulla pihalla ja liukastuneena tiellä ties kuinka monta kertaa, ei talvi enää tunnukaan niin rattoisalta. Lihakset ovat jumissa ja ahterissani jomottaa useampi mustelma. Onhan ulkona nättiä joo, ei vaan jaksaisi päivittäin raivata poikaystävän autoa kinoksien keskeltä kouluun päästäkseen!

Olen iskenyt silmäni eräisiin kauniisiin kenkiin. Näin ne jo lähemmäs kaksi viikkoa sitten ensikertaa, jolloin rakkauteni todella syttyi. Sen sijaan tällä viikolla kävin sovittamassa kaunokaisia ja se oli intohimoa se! Kulutettua nahkaa, 10cm tolppakorko, koristevetoketju, koristesolkia.. Nam. Vaikken todellakaan ole kokenut korkokengillä kävelijä, noilla tossukoilla tallustaminen kävi uskomattoman vaivattomasti! Kengät olivat jalassa tosi mukavat ja korko ei tuntunut missään. Hintaa oli 60€ ja juuri se on syynä siihen, etten vieläkään omista ko. kenkiä itselläni! Tili tulee 1. päivä ja sekin on vain 50€. Äiti voisi sponsoroida siihen vielä kympin päälle..

Tässä vähän kuvasaastessa talvesta.





Aiheesta kukkaruukkuun! Muistanette varmasti tämänkin blogin kuvissa vilahtaneen valkoisen kissan, lemmikkikollini Felippen. Felippe otti ja ryntäsi auton alle ja se juoksentelee tällä hetkellä kissojen taivaassa :< Felippe oli ehkä sympaattisin tietämäni eläin ja ikävöin herraa vieläkin.

Tällä betkellä huushollissa juoksentelee Felipen totaalinen vastakohta. Lähes kokomusta tyttökissa Nilkki! Nilkin hain eräältä ystävältäni tässä pari viikkoa takaperin ja se on tosi hulvaton neitokainen! Nilkillä on kaksi veljeä, jotka molemmat saivat kodin eräiltä kavereiltani, joten kolmen kopla tulee pitämään jatkossakin yhtä!


torstai 20. marraskuuta 2008

Hyvät ja huonot puolet.




5 PARASTA PUOLTANI


1. Sosiaalisuus. Viihdyn ihmisten kanssa ja luon vaivattomasti uusia kontakteja. Tuntemattomille ihmisille jutteleminen ei tuota minulle ongelmia, vaan voin aivan vaivatta kysyä mm. kellon aikaa joltakin ohikulkijalta.

2. Piirotaidot. En ole koulussa mainittavan hyvä, mutta kuvaamataidon tunneista nautin täysin siemauksin, sillä siellä pääsen loistamaan. Kuvaamataidon numeroni on ollut 10 ihan aina, ja aion sen siellä kympissä pitää edelleenkin. Piirtäminen on intohimoni ja esimerkiksi matematiikantunnit menevät sujuvasti vihkoon piirrellessä..

3. Ulkonäkö. En ole langanlaiha enkä edes tahtoisi olla. En kuitenkaan ole mikään lihavakaan, vaan juuri sopiva. Minulla on jenkkakahvat ja reiteni hyllyvät varmaan 10min sen jälkeen, kun niitä läimäisee. Mutten anna sen haitata, olen sopiva juuri tällaisena. Kasvonpiirteeni ovat mieleiset ja hiukseni kauniin kiiltävät ja paksut. Olen helposti muunneltavissa vaatetuksen, meikin ja hiusten avulla.

4. Hyvä itsetunto. En pienestä säikähdä. Saan usein kuulla kritiikkiä ulkonäöstäni tms, mutten pahastu siitä. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen eikä kaikkia voi miellyttää. Minä satun vain olemaan tällainen ja jos ei kelpaa, sille ei voi tehdä mitään. Olen tyytyväinen itseeni enkä romahda, jos joku muu ei minusta pidä. En ole niin häikäisevä persoona, että jokaisen tarvitsisi minusta pitää, eikä se minua haittaa. Otan kritiikin hyvin vastaan eikä minulle juuri koskaan tule minkäänlaisia itse-inho-kohtauksia. Olen tyytyväinen itseeni ja elämääni. Valitettavan usein tyytyväisyyttä itseeni tulkitaan väärin ja minut leimataan omahyväiseksi narsistiksi, mitä en kuitenkaan koe olevani. Suomalaiset on vaan leimattu alakuloiseksi ja heikkoluonteiseksi kansaksi, jos yksikin ilmoittaa pitävänsä itsestään ja elämästään, saa hän välittömästi narsistin leiman otsaansa.

5. Mukavuus. Olen välillä turhankin mukava ihmisille. Kerrankin satuin eräisiin kotipippaloihin erään seurustelevan parin kanssa. Parin kauniimpi osapuoli oli nautiskellut alkoholia ja kävi hyppimään silmille, luullen että aioin pokata hänen poikaystävänsä. Sain sillä reissulla lähestulkoon turpaani, mutta minä vain hymyilin tyhmänä ja toistelin "äläs nyt, sä olet mun mielestä tosi mukava tyttö, en mä haluis tehdä sulle mitään ilkeetä!" Muija vain vaahtosi vieressäni yhtä raivoissaan kuin aiemminkin ja minä vain tolkutin kuinka tappelu ei kannata ja blaablaablaa.
Minulla on tosi harvoin mitään negatiivista sanottavaa kenestäkään. Tulen ihmisten kanssa niin helposti toimeen, että usein ystäviänikin turhauttaa, kun he tulevat minulle mustamaalaamaan jotakin yhteistä tuttua. Siinä vaiheessa minä yleensä tokaisen, että minun mielestäni henkilö X on tosi mukava! Sitä lausetta suustani kuulee turhan usein.



5 HUONOINTA PUOLTANI

1. Äkkipikaisuus. Suutun aivan tajuttoman helposti. Käyn huutamaan ja riehumaan ja polkemaan jalkaa pienistäkin asioista ja vaikka olen yrittänyt parantaa itsehillintääni, se ei aina oikein onnistu. Lepyn kyllä älyttömän helposti, vaikka joskus jonkin isomman riidan päätteeksi tekisi mieli olla kauan vihainen. En vain pysty olemaan pitkävihainen kenellekään!


2. Hampaat.
Ehkä ainut asia mikä ulkonäössäni todella häiritsee. Ei sekään minua pahemmin paina, mutta välillä vähän härnää kun ei voi hymyillä hampaat näkyen. Minulla on tosiaan hillittömän kokoinen väli etuhampaitteni välissä! Minulta puuttuu suustani muutamia hampaita, joka tuon välin aiheuttaa.

3. Puhevika. Pienenä minulta löytyi sekä S- että R-vika. S-vikani olen saanut korjattua, joskin se vieläkin saattaa puheessa näkyä silloin tällöin, jos suuni pääsee oikein kuivumaan tai joudun puhumaan nopeasti. R-vika minua sen sijaan vaivaa edelleen. Olen käynyt puheopetuksessa n. 6 vuotta (lopetin sen kuitenkin yläasteelle mennessäni) ja jopa kielenjänteeni on leikattu. Ja silti se pirulainen vaivaa minua.

4. Malttamattomuus. Olen todella malttamaton enkä ikinä jaksaisi odottaa mitään! Haluaisin kaiken aina heti ja tuntuu tosi nurjalta kun johonkin kivaan on vielä pitkä aika. Tälläkin hetkellä odotan ihan täpinöissäni pikkujouluja ja ihan itse jouluakin! Myös syntymäpäiviäni odotan malttamattomana, vaikka näihin on vielä liki 5kk aikaa.

5. Huono vastustuskyky. Olen aina kipeänä. Jos yhtenäkin päivänä unohtuu kaulahuivi kotiin, on minulla seuraavana päivänä kurkku ja nielu tajuttoman kipeänä. Yleensä nielu tulehtuu todella helposti. Myös välikorvan tulehduksesta saan kärsiä liki kerran kuukaudessa. Jos mitään vakavampaa ei ole, kärsin flunssasta, vatsakivuista, migreenistä, vatsataudista tai lähes mistä vain. Minulla on tälläkin hetkellä lääkitys päällä.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Hiusurakka.

Eniten ulkonäössäni kiinnitän huomiota hiuksiin ja kenkiin. Koska kengistä olen puhunut jo aivan tarpeeksi, voisin kerrankin nostaa pöydälle hiukset. Kyllästyn helposti hiuksiini ja varsinkin niiden väriin, joten tukkaa on tullut värjäiltyä useasti. Tässä postauksessa esittellen osan hiusväreistäni ja tyyleistäni, joita päästäni on parin vuoden sisällä löytynyt.


Mustat pitkät hiukset. Nämä värjäsin seitsemännen luokan alussa niinsanotun "hevarivaiheeni" ollessa päällä. Mustat pitkät hiukset päästäni löytyivät vuoden.


..kunnes kyllästyin tasapitkään malliin, ja pätkäisin hiukseni takaa vain muutamien senttien pituisiksi. Näitä kehuttiin tosi paljon ja pidin itsekin uudesta ilmeestä, takahiukset pystyi laittamaan söpölle pörrölle.


Joskus vuoden kuluttua kyllästyin mustaan väriin ja yritin blondata. Tulos oli epätasainen kahvinruskea. Hiusten malli pysyi kuitenkin ennallaan.


Hiukset pysyivät edelleen samassa mallissa, mutta blondausurakka jatkui ja sain värinpoistoilla hiuksista aina muutaman asteen vaaleammat.


Lopulta hiukset näyttivät jo enemmänkin vaaleilta, vaikka vaalea sävy olikin epätasainen. Tukka alkoi kasvaa jo mallistaankin ulos ja annoin takahiusten vapaasti kasvaa hieman pidemmiksi.


Lopulta pätkäisin hiukset tasaisen lyhyiksi ja värjäsin shokkisinisellä.
Hiusvärin hankin Cybershopista ja väri lupaili olevansa taivaan sininen, mutta väri taitui vähän vihreään.


Sinisissä en kauaa viihtynyt, joten blondausurakka alkoi taas. Sinistä oli tosi vaikea saada tasaisesti pois, joten sinistä epätasaisuutta löytyi vielä sieltä täältä.


Inhosin hiusteni mallia, joten kaveri leikkasi minulle etutukan, jonka värjäsin Cybershopin vihreällä värillä.


Vihreä kului tosi nopeasti pois, joten jäljellä oli vain vaalea pohjaväri. Laitettiin minulle kaverin kanssa rastat.


Kaverit olivat rastoittaneet hiukseni vähän miten sattuu, joten parin kuukauden kuluttua luovuin niistä ja värjäsin etuhiukset mustiksi.


Päädyin tilaamaan Cybershopista sinivihreän shokkivärin ja värjäyksen jälkeen rrrrakastin tukkaani.


Turkoosi sävy jatkoi voittokulkuaan, mutta nyt värjäsin hiukset myös alta mustiksi ja laitoin eteen kuiturastoja.


Turkoosi oli päässäni tosi kauan, kunnes kyllästyin ja blondasin tukan. Vedin sen kuitenkin hyvin äkkiä oranssiksi.


Oranssin kaveriksi väsäilin itselleni uudestaan rastat.


Jossain vaiheessa jokin meni vikaan ja oranssiksi haluamani hiukset menivät uusintavärjäyksen tuloksena kirkuvan punaisiksi.


Yritin oranssista päästä jossakin vaiheessa eroon, mutta blondaaminen oli tosi tuskallista ja väri hakeutui kokoajan punertavaan suuntaan. Päätin luovuttaa ja vedin tukan uudestaan aiemmin hyväksi toteamallani turkoosilla värillä, joka kuitenkin tällä kertaa taittui pohjavärin takia liikaa vihreään.


Vihreistä en välittänyt liiemmin, joten parin kuukauden kuluttua koitti taas tuskallinen blondausurakka. Kusenkeltainen tukka viihtyi päässäni turhan hyvin.


Lopulta saavutin haluamani vaaleusasteen.


Platinanvaaleista tykkäsin kovasti, joten hain piristystä värjäyksen sijaan uudenmallisella etutukalla.


Kun etutukkakin alkoi kyllästyttää, kävin pitkästä aikaa kampaajalla leikkauttamassa pienen siilin päähäni.


Lopulta blonditkin alkoivat tympimään, joten palasin tuttuun ja turvalliseen oranssiin. Jätin paikoitellen vähän vaaleaa etutukkaani.

Myös oranssista olen tässä hiljattain luopunut ja päätäni koristaa tällä hetkellä luonnollinen, vaalea kupari. Tästä ei valitettavasti löydy kuvamateriaalia!