perjantai 31. heinäkuuta 2009

CoverAll ja muita menestystarinoita

Tänään on ollut aika lupsakka päivä. Tulin eilen vähän kipeäksi, joten päätin pyhittää tämän perjantain itselleni lepopäiväksi.


Ostin tässä muutama päivä sitten erän Seppälän wetn wild -meikkejä. En kovin usein osta Seppälän meikkipuolelta muuta kuin kynsilakkoja ja niitäkin ainoastaan mehukkaiden värien ja halpojen hintojen takia.. Kerran olen kuitenkin ostanut wetn wild -eyelinerin, mikä osoittautui parhaaksi silmänrajaustussiksi mitä meikäläisellä on ikinä ollut. Myöskin Never Stop The Musicin Noora sai minut vakuuttumaan tästä halpameikkivalmistajasta. Eritoten Nooran ylistämä Cover All -paketti kiinnosti minua kovasti, sillä omakin nassuni punoittaa kilpaa tomaattien kanssa. Paletti maksoi 4,90€ joten uskalsin napata sen mukaani ja testata, jos tuote ei toimisikaan, ei hinta jäisi kaivelemaan. Paletin vihreä neutralisoijanappi osoittautuikin painonsa arvoiseksi kultaa! Tököttiä ei tarvitse tunkea kilokaupalla nassuun, ja punoitus poistuu saman tien. Potentiaalinen paketti uudeksi lempipakkeliksi? Kyllä!
Nappasin Cover Allin lisäksi mukaani mehukkaan värisen XXL Lash -mascaran, jota eräs kaverini on kehunut paremmaksi kuin mikään muu ripsiväri. Tökötti ilmenikin testailujen tuloksena oikein mainioksi tavaraksi. Ripsistä tulee pitkät ja erotellut. Tuuheutta olisin kaivannut lisää ja tämä mascara jättää ripset jokseenkin "kostean" tuntuisiksi, mikä vähän epäilyttää. Mutta hintaansa (joka oli..? Halpa!) nähden tämä on oikein loistotavaraa, voi olla että muutun tämän vakikäyttäjäksi. Epäilyttää vain, kun näitä hyyvin samanlaisia ripsareita myydään myös mustassa pakkauksessa sekä vielä mustapinkissä pakkauksessa! Tietääkö kukaan mikä näiden ero on?
WetnWild MegaMix aurinkopuuteri kiinnitti huomioni koollaan. Hillitön mollukka ja halpa hinta, luulisi ainakin riittävän pitkäksi aikaa! Tästä en osaa oikein vielä sanoa juuta enkä jaata. Ei tämä oikein tuo luonnollista auringon hehkua iholleni, näyttää iholla hieman oranssihkolta? Kokeilut tämän kanssa jatkuvat, ehkä voisi yrittää laittaa tätä hieman vähemmän..
Viimeinen ostokseni oli tuttu ja turvallinen valinta, Wild and Crazyn mehukkaanvihreä kynsilakka, sävyä Lemon. En ole vielä kynsiin testannut, eiköhän tässä vielä ehdi!

Armottomien meikkitestauksien lisäksi olen tänään tehnyt..

Yksi syy miksi rakastan kesää niin paljon: ARKISIN MONTA JAKSOA WANHOJA SALKKAREITA!

Yritän korvata poikaystäväfarkut toisilla resupekkahousuilla. Ei oikein onnistu :---(
Olen pujotellut helmiä lokseihin, näyttää kivalta ja auttaa takkuja tiivistymään. Osa takuista on jo tosi tiukkoja pötkylöitä, osaa pitää vielä avittaa. Mäntysuopa ja suolaliuos ovat tässä asiassa parhaat ystävät.


Käsittelyssä Haydenin Nukkelapsi. Aamupäivällä ahmin jo "Toisten lapset" tajuntaani, toivottavasti tämä on yhtä koukuttava!
Olen aina pohtinut sitä, miksi blogimaailmassa hehkutetaan Ben&Jerry'siä niin kovasti? Okei, onhan se pirun hyvää jäätelöä mutta itse esimerkiksi tykkään enemmän ihan Valion vaniljajäätelöstä mansikoiden kera. Ja varmasti tämä kombo on monen muunkin mieleen. Miksei silti blogeissa näy tuhansia kuvia ihan tavallisesta Valion jäätelöstä erinäisillä höysteillä varustettuna?

Hyvää päivänjatkoa :---)

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Uudet poikaystävät haussa?

Eipä näkynyt takkia kirppiksellä enää. Tietenkään. Suututti vähän, olisi nimittäin ollut aivan täydellinen talveksi. Vähän parkamallinen, hupullinen ja vielä tumman metsänvihreä! 10€ hinta kirpparituotteesta sai meikäläisen jättämään sen hyllyyn notkumaan. Tulin katumapäälle vähän liian myöhään. No, eipä voi mitään.

Tänään katottiin Peksin kanssa Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Olihan se ihan katsomisen arvoinen, nyyhkin lopussa kuin mikäkin. Katsottiin myös joku törkeän huono komedia jostain toimintanäyttelijästä blaablaa. En yleensä hauku elokuvia huonoiksi, nautin tosi monenlaisista leffoista ja mielestäni esimerkiksi maailman surkeimmaksi elokuvaksi nimitetty Snakes on a Plane oli "ihan hyvä" ja katsomisen arvoinen. Myöskin Kauna, The Ring, Tappajahait yms. kovasti kuraa niskaansa saaneet elokuvat ovat ihan viihdyttäviä!

Olen viettänyt tosi paljon aikaani todella rennossa kesävaatetuksessa. Converseni hiersivät kantapääni auki maanantaiaamuna, kun unohdin sujauttaa sukat nahan ja kengän väliin. Tästä johtuen meikälle tuli hillitön kenkäkriisi, kun kaikki kengät sattuivat kantapäihin aivan älyttömästi. Sujautin siis flipflopit jalkaan, vaikken ole IKINÄ pitänyt kyseisistä kengistä! Nyt jo keskiviikkoiltana mietin, miten olen ikinä kehdannut kyseenalaistaa nämä nerokkaat kengät? Ne ovat niin rennot, mukavat ja helppo sujauttaa jalkaan. Ja itseasiassa niiden esteettinen puolikin alkaa näyttää harvinaisen hyvältä!



T-paita - H&M
Farkut - Peksin
Hattu - Seppälä
Flipflopit - ?

Kenkäkriisistä pääsenkin sitten kätevästi toiseen ongelmaani. Asukuvissa näkyvät poikaystäväni maailman mahtavimmat pöksyt. Ok, ei niitä enää voi Peksin omiksi millään kutsua, sillä omin ne omaan vaatekaappiini jo yli vuosi sitten eikä Peksi ole sen jälkeen päässyt niihin edes koskemaan. Nämä poikaystäväfarkut ovat maailman mukavimmat jalassa! Pehmeiksi kuluneet, sopivan risaiset ja kaikinpuolin rennot.
Nyt on kuitenkin päässyt käymään niin kurjasti, että mitä ilmeisimmin hinkkaan persuksiani tuolia vasten aika ahkeraan, sillä takapuolen kohdalta kangas on käynyt ohenemaan ohenemistaan.. Valoa vasten katsottuna kangas kuultaa aika tavalla läpi ja pieniä rispautumia ja ihan kunnon reikiäkin on alkanut kankaaseen kulumaan.

Mitä ihmettä oikein teen, jos housut nyt kohtapuoliin hajoavat käsiin? Tekisi melkein mieli yrittää käyttää farkkuja harvemmin, mutta se ei tule ikinä onnistumaan, niin ykkössuosikit ne meiksille tällä hetkellä ovat! Pakko ilmeisesti käydä katselemaan sivusilmällä vaatekauppojen miestenosastoja, uudet "maailman parhaat farkut" mielessä. Mikseivät vaatteet voi kestää läpi elämän?

Kohtapuoliin alkaa CSI New York, ehkä hukutan vaatemurheeni hyvään rikossarjaan..

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Bumbum

Viimeviikko oli vallan mukava. Toisaalta se ei yllättänyt ketään, koska isoshommat ovat aina mukavia. Sunnuntaina oli konfirmaatio ja pakko tunnustaa, että tulee ikävä muutamia tapauksia.











Pian lähden kaupungille, käyn viemässä verokortin seurakunnan taloustoimistoon ja kipaisen vielä kirppiksen läpi. Jätin sinne tyhmyyksissäni eilen yhden mehevän talvitakin, pidellään peukkuja että se on siellä vielä!

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Miumaumiukumau

Hehe, jäi vähän Paulaniemet (myöhempi huomio: PAULANIEMET? :DDD) kuulematta kun ei juurikaan viihdytty Meripäivä Areenalla. Paikan keski-ikä oli n. 50 vuotta, joten huomattiin olevamme hieman väärässä paikassa. Jonkin aikaa kuuntelimme Agentsia ja sen jälkeen hipsimmekin muihin meininkeihin. Ilon Taloon yritimmekin pyrkiä, mutta vain huomataksemme sen olevan kiinni. Loppuillasta löysimme itsemme bepopista ja Amarillosta. Ilta oli oikein mukava, mutta itse luikin kotia kohti jo muuta jengiä aikaisemmin.

Torstaina ennen Kotkaan lähtöä tsekkasin läpi paikallisen kirppiksen ja sieltä löytyi todella ihana pienehkö tikkilaukku! Hyvä kunto, syötävän suloinen ulkonäkö ja kahden euron hinta eivät antaneet paljoakaan pohdittavaa, mukaanhan se lähti!





Nyt odottelen että isäpappa saapuisi kotiin, niin saan auton ja pääsen liikenteeseen. Tänään olisi tarkoitus käydä katsomassa Kotkassa uusin Harry Potter Peksin ja parin muun kaverin kanssa. En odota elokuvalta mitään kummempia, mutta Potterit nyt vaan ovat sellaisia "pakko nähdä" -elokuvia!
Huomenna sen sijaan suuntaan paikalliseen leirikeskukseen, sillä minut nakitettiin ripari-isoseksi viikon ajaksi. Postauksia tälle ajalle ei ole varmaankaan tulossa ellen jaksa ajastaa jotain pientä kivaa..

torstai 16. heinäkuuta 2009

Vaaniva tiikerihai

Eilen oltiin kavereitten kanssa Linnanmäellä, lähtiin Haminasta ajamaan joskus kymmenen pintaan ja oltiin Linnanmäellä hieman ennen kahtatoista. Ihmisiä oli kuin pipoa ja ilma oli suorastaan paahtava. Ei kuitenkaan annettu sen haitata, oli älyttömän hauska päivä silti. Kamera meiksillä oli kyllä mukana, jätin sen vain lahjakkaasti autoon enkä jaksanut enää käydä hakemassa sitä. Kuvamateriaalia ei siksi ole, vaikka kuvauksellisia kohteita olisi löytynyt vaikka muille jakaa!

Tässä sen sijaan toissapäiväinen päivänasu



Ruutupaita - H&M, T-paita - Ellos, farkkuleggarit - Jim&Jill, ballerinat - Citymarket, kynsissä beautyukn sävy Neon Pink

Tässä muutama kuva uusista kivoista jutuista
H&M
Seppälä
H&M
H&M
Ellos, löytyy samat popot myös pinkkeinä.

Ja saanen esitellä mun uuden parhaan kaverin, mikä se on?




No tietenkin Hemmo hai!


Haihimoni juuret ovat kaukana lapsuusiässä, jolloin katsoin kaikki mahdolliset haidokkarit ja jumaloin elokuvia Tappajahai & Deep Blue Sea, mitkä tätä nykyä aiheuttavat ainoastaan naurunpyrskähdyksiä. Sähköpostiosoitteeni alku oli valkohai91 ja nettinimeni oli sharky. Oli haipaitoja ja leluja.. Näemmä tykkäilen haikaloista kovasti vieläkin, Sea Lifessä liimauduin akvaarion kylkeen katsellen ihastuneena vasarahaita. Lopulta kaupan kautta oli poistuttava tämä komistus kainalossa. Saattoi tarttua mukaani myös kivannäköinen valkohaiavaimenperä..




Myöhemmin tänään suuntaan Kotkan Meripäiville, kaverilla on ilmaisliput telttaan, niin päästään Paula Koivuniemen viihdytettäväksi..

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Ruisrock 2009

Joo, muutama Ruisrock-kuva sittenkin, ei näistä oikein mitään saa irti, oli huonompi kamera messissä enkä oikeastaan jaksanut pahemmin kuvailla. Bändeistä Maj Karma oli ainut mitä edes viitsin yrittää kuvata, koska siinä pääsin eturiviin. :D

Oltiin tosiaan Peksin ja sen kaverin Massen kanssa liikenteessä, oli jees reissu. Hyviä artisteja, liikaa ihmisiä, luksusteltta ja paljon kaljaa.

Menomatka, Peksi ajoi ja meikä istui vielä etupenkillä.
Kun Masse vaihtui ajamaan, meikä patistettiin takapenkille. Matka meni sitten itseään kuvatessa, hehe.. Uusi pythonlaukku Hennesistä, samoin uusi kiva sininen lakka.
Mahtiteltta, harmittaa etten tajunnut ottaa kuvaa ulkoapäin. Teltassa kaksi kahden hengen huonetta ja iso aula. Kuvassa näkyy aula ja toinen huone. Kuvassa myös meiksin rinkka, kylmälaukku, KATUMUSVESI sun muuta sälää.
Perjantain lopetti meiksin osalta Maj Karma, jonka avausbiisi Metallisydän sai tän tytön ihan sekopäiseksi. Oli mahtavaa, harmi ettei kuva anna oikeutta Ylpölle :D
Jätkät yritti saada kertakäyttögrillin syttymään. Oli muuten helvetin vaikeaa, puhallettiin loppujen lopuksi kaikki kolme siihen niin kovaa, että meinasi taju lähteä. Lähtihän se syttymään!
Wohoo hiillos!
Vihdoin muonaa.
Lokit yritti viedä!
Meikäläisen batiikkileggarit toimivat rättinä.. Saattavat itseasiassa olla vieläkin jossain muovipussin pohjalla kaljasta, vedestä ja muusta kuonasta likaisina..
Jätkät väsää jotain.
Telttanaapureita ja sade.
Oon pälli.
Sunnuntaipäivällä laitettiin teltta kasaan.
Näillä mentiin.
Edustuskuva.
Peksi.
Katottiin Volbeat ihan suosiolla vähän kauempaa. Ei nähty koko bändiä.
Kotimatka. Meikän piti ajaa Helsingin jälkeen, mutta nukahdin aika autuaasti takapenkille, onneksi Peksi suostui ajamaan sen pätkän.

Keskiviikkona Kotkan meripäiville, tarkoitus myös käydä päivällä vähän shoppailemassa, tarvitsen kiihkeästi valkoisen rennohkon mekon, mikä sopii myös vähän juhlavampiin tilaisuuksiin. Myös jotkut juhlakengät eli tapani vastaisesti korkkarit, olisi etsinnässä.