maanantai 30. maaliskuuta 2009

Suomentakaa kappale 5 päissänne

Viime postauksessa esittelin Ellokselta tilaamaani takkia ylläni, nyt on vuorossa kengät. En enää edes yritä tajuta Elloksen "by ellos" -kenkien kokosysteemejä. Tilasin joskus Ellokselta suloiset kiiltonahkaballerinat, Elloksen omaa mallistoa. Ne olivat kokoa 39 ja tippuivat jalasta. Jaahas. Nyt tilaamani satiinitossut olivat samaa By Ellos mallistoa ja silti olin uhmakas ja otin taas kokoa 39. Ajattelin että tässä mallissa ei haittaa vaikka kengät olisivatkin vähän reippaat, kun näitä voi nauhoilla kuroa tiukemmiksi.



No mitä vielä, koko 39 on älyttömän ahdas. Ensin kenkiä kokeillessani sain survoa räpylääni väkisin kenkään eikä millään meinannut mahtua. Ja voi että teki kipeää. Nyt olen kuitenkin pitkäpiimäisesti pitänyt puristavia ja ahdistavia kenkiä jalassani ja kangas on vähän venynyt ja antanut periksi. Nyt nämä menevät jo vähemmällä vaivalla jalkaan ja ahdistavat enää ihan pikkiriikkisen. Ja ei - en aio palauttaa kenkiä koska en jaksa ja nämä ovat niin älyttömän söpöt! Ei näillä vieläkään kahtatoista tuntia tarvota jammailemassa, mutta ehkä näitä voisi yrittää jo joku päivä kouluun..

Tässä päivän asu!


Neule - H&M
Paita - H&M
Farkut - Seppälä + itse kloorattu
Kengät - Vans, Sokos

Peksi vähän innoistui kameran kanssa ja tässä nyt jotain ihan turhaa dorkailua loppuun!



Ps. Kerroin aiemmin parin tutun naima-aikeista ja häät tulevat siis olemaan kesähäät. Taisin tässä pari päivää takaperin Trendiä selaillessani löytää täydelliset hääkengät!


PPS! Mulla oli eka ajo tänään! Musta tulee varmasti maailman huonoin autonajaja! :D Kuulemma tuo sama opettaja kuka minunkin kyydissäni tänään kärvisteli, on parille kaverille kylmän rauhallisesti hokenut alituiseen "Kaasua.. Vielä lisää kaasua. Ja sitten enemmän kaasua." Minun kyydissäni raasu lähes puristi penkkiään rystyset valkoisina ja karjui jarruttamisesta jotain.. Huomenna on toinen ajo, ehkä pian jo hallitsen "tuntumaan ottamisen" ja "kevyen painamisen"..

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Mitäpä jos

Mulla ei varmaan ole koskaan ollut näin tylsää! Olen koko päivän ollut yksin kotona ja yrittänyt viihdyttää itseäni jotenkin. Olen katsonut Narnian tarinat - Prinssi Kaspian -elokuvan, jonka vuokrasimme Peksin kanssa eilen. Olen pitkään jo halunnut nähdä sen ja tänään sitten viimeinkin näin ja totesin sen olevan floppi. Ihan viihdyttävähän se sinänsä oli, mutta vaikka kuinka yritän ajatella kirjoja ja elokuvia ihan eri asioina, ärsytti nyt ihan suunnattomasti kun elokuva oli niin erilainen kuin kirja! Ja muutenkin monet asiat leffassa ärsytti ja ärr. Eilen katsottiin myös toinen leffa, ruotsalainen Ondskan, joka oli älyttömän hyvä! Suosittelen sitä kaikille, oli tosi mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava.

Tässä jotain randomkuvia!


Miten onkin niin vaikeaa saada hyvää yhteiskuvaa itestään ja kissasta?






Tässä näkyy se Ellokselta tilattu takki! Aivan mahtava tapaus, vähän vain hopeisempi mitä kuvittelin :D

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Piristysruiske

Blogitekstit olivat pari tuntia lukijoiden ulottumattomissa, sillä sain sählätä uuden layoutin kanssa aika paljon, mutta tässä se nyt on! Kevään ja kesän kunniaksi oli pakko saada blogille uusi ilme, mitä mieltä olette?

torstai 26. maaliskuuta 2009

Kääryle

Auuuu. Minä joka olen aina rakastanut eläinkuoseja, olen kokenut valaistumisen. Perinteinen leopardi on ollut aina ja iankaikkisesti se suosikki ja sillä kuosilla varustettuina minulta löytyy paitoja, kengännauhoja, kenkiä.. Seepraakin minulta löytyy housujen, (esittelen nämä joskus, löytö kaapin pohjalta!) vyön, huivin ja legginsien verran. Tiikeri on aina ollut "ihan okei" ja olen edelleen valmis kokeilemaan sitä pieninä annoksina.

Mutta miksen ole ikinä havahtunut käärmekuosin ihanuuteen? Sehän näyttää niin perkeleen hyvältäkin! Näin sillä taannoisella Helsinginreissullani H&M:ssä "ihan kivan" python-kuosisen laukun. Kaupassa se näytti ihan hauskalta, muttei herättänyt suurempia tuntemuksia. Kuitenkin jo parin päivän jälkeen hakkasin päätäni seinään. Voi miksi, miksi en ostanut sitä? Mä vaan tarvitsen jotain käärmettä. Pieninä annoksina, en ole valmis heittäytymään käärmeennahkatakkiin tai housuihin. Leggarit, vyö, kengät ja laukku sen sijaan kuulostavat aivan liian hyvältä. Nyt kun kävi sitä perhanan käärylettä oikein ajatuksen kanssa pohtimaan, niin sitähän löytyy jo joka kaupasta! Miksen ole aiemmin tajunnut että pythonkuosi on pinnalla juuri nyt!


Kuvat ovat Asokselta lukuunottamatta tuota kirjekuorilaukkua joka löytyi Lindexiltä. Olen valmis adoptoimaan nuo kaikki omaan hoiviini, tulkaahan tänne pikkuiset! En kuitenkaan ole ikinä tilannut Asokselta eikä Visallani ole mitään internethärpällyksiä enkä jaksa niitä sille hommatkaan, joten haaveeksi jää. Hyväksi ystäväksi saattaa kuitenkin osoittautua H&M! Nyt kun oikein muistelen, niin taisin nähdä samaisella Helsinkireissulla Henkalla ja Maukalla myös syötävän upeita käärmeleggareita ja käärmevyönkin, minkä jo melkein kiikutin kassallekin asti! Miksi ihmeessä ne jäivät kauppaan?!

Olen ihan pulassa mun kesätöiden kanssa. Olen äärimmäisen laiska ihminen ja varmasti viimeinen ihminen maailmassa kuka sitä duunia haluaisi paiskia. Ja silti olen jotenkin saanut haalittua itselleni KOLME kesätyöpaikkaa. Sanoohan se terve järkikin, etten ehdi niitä kaikkia mitenkään hoitaa, joten ainakin yksi pitää jättää pois. Tämä on ihan tajutonta, ne jotka oikeasti niitä töitä hinkuisivat, eivät saa niitä millään ilveellä. Ja mä puolestani olen joku duunimagneetti. Perinteinen kirkko-opas löytyy listaltani tänäkin vuonna. Sen lisäksi olisi tarjolla päiväkotiapulaista ja kuukausi kesäleirillä oloa. Huhhuh. Okei nyt jokainen varmaan pitää mua äärimmäisen dorkana kun valitan täällä taantuman (vai saako sitä jo sanoa puhtaaksi lamaksi?) keskellä siitä, että mulla on liikaa töitä! :D

torstai 19. maaliskuuta 2009

Osallistu. Autat.

Tulen varmaan kohta hulluksi. Olen tässä nyt vuoden ajan miettinyt pakkomielteisesti, kuinka otan tatuoinnin heti 18-vuotislahjaksi itselleni. Ja aihe polttelee tosi paljon. Asiaa eivät todellakaan auta poikaystäväni kaveri, joka tänään esitteli syntisen upeaa korppitatuointiaan eikä Heijastuspinnan Maria, joka tänään nosti blogissaan esille tatuointiaiheen.

Kuva-aiheita on mietitty ja päätinkin tässä taannoin, että otan tatuoinnin vasta, kun olen aivan varma kuvasta jonka ihooni haluan hakattavan.



Jokainen teistä varmasti tietää Mauri Kunnaksen! Kunnas oli ehdoton ensirakkauteni ja hänen kuvituksensa ovat mahtavia! Olen n. kuukauden päästä täysi-ikäinen ja vieläkin katselen kirjakaupoissa kaihoten Kunnaksen teoksia, miettien kuka niitä minulle enää lahjaksi kiikuttaa? Kunnaksen kissahahmot ovat aina aiheuttaneet minulle ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Vaikka herran kirjat ovat varsin koirapainoisia, minua ovat aina kiehtoneet eniten ne kissat! Ilmeikkäitä ja veikeitä. Ja jos tähän ynnätään vielä se, että rakastan kissoja yli kaiken!



Mikä siis olisikaan parempi aihe ihoon hakattavaksi, kuin jokin Mauri Kunnaksen lämpimistä kissahahmoista? Ehdoton suosikkini on Koirien Kalevalasta löytyvä Lemminkäinen kissan hahmossa! Olen aika Suomirakas tyyppi ja Kalevalassa itsessäänkin Lemminkäinen on lempihahmoni. Koirien Kalevalassa Lemminkäisen huonoja puolia on korostettu entisestään ja voin samaistua tähän rääväsuiseen kissahahmoon. Hänet halajan ihooni.



Miettimissä asiassa toki vielä on, pitää jättää ajatus muhimaan, en usko että säntään heti 18-vuotispäivänäni tatuoijalle tökittäväksi, tämä vaatii huolellista hauduttelua ja ehkä vielä parempien kuvien etsintää. Myös valkoinen väri tulee aiheuttamaan päänvaivaa, saatan joutua vaihtamaan Lemminkäisen väriä, sillä minua ei houkuttele käydä puolen vuoden välein uusimassa valkoista maalia..

Olen ajatellut hyvin pientä ja siroa tatuointia, jonka saa helposti piiloon. Vaikka toiveissa siintää myös valtavat printit jotka peittävät käsivarret läpeensä, haluan aloittaa pienellä ja helposti peitettävällä, näin alkujanoa sammuttamaan.



Tänään olen herkutellut limpparilla ja suklaalla ja tehnyt jotain, mitä en olisi itsestäni ikinä uskonut. Löysin itseni tänään koulun jälkeen seisomasta K-marketin aulassa, valkoinen liivi ja keräysastia mukanani. Olin yhteisvastuukerääjä! Itseasiassa se oli aika hauskaa ja tuli itselleen aina hyvä mieli kun ohikulkijat antoivat rahaa hyvään tarkoitukseen. Yhteisvastuukeräyksen tuotot menevät tänä vuonna Suomen maahanmuuttajien koulutukseen sekä Bangladeshin köyhille. Suosittelen lämpimästi tekemään lahjoituksia, itseltänikin löytyi muutama lantti keräysastiaan!


Äitini osti minulle tässä alkuviikosta mahtavaa hiuslakkaa! Mahtavaa persikan(?) tuoksuista got2b smooth'n chic -tököttiä! Tuoksuu oikeasti aivan jumalaiselta ja jopa poikaystäväni pitää tuoksusta vaikka normaalisti inhoaa yli kaiken jokaikisen hiuslakan hajua! Pito on myös kelpoluokkaa, nyt hamuan saman sarjan muotovaahtoa! Nam.



Tässä vielä päivän asusta uskomattoman huono kuva ja asu näyttää aika järkyttävältä, mutta se oli oikeasti kiva ok!

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Jätä pelko taaksesi tänään



Vaalea näyttää taas syntisen hyvältä. Miksi juuri nyt, kun olen vihdoin saanut hiuksiini tumman kahvinruskean sävyn? Nyt sain innoitteen vasemman yläkulman hiuksista. Tuollaiset saan aikaiseksi kesään mennessä, se on varma!
Kaivelin myös arkistoistani vanhoja blondikuvia, miksi ikinä värjäsinkään ne pois?






Autokoulu tänään kello 17:00, huii!

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Totuus iski kuin salama

Torstaina lähdimme koulun kautta Helsinkiin. Kuulun äidinkielen mediakurssiin ja meille retki oli osa kurssiamme, mutta myös yhteiskuntaopin opiskelijat saivat halutessaan lähteä mukaan. Matkan päätarkoituksena oli käydä eduskunnassa ja kuunnella kyselytunti, jonka jälkeen menisimme paikallisen keskustan kansanedustajan juttusille tunniksi.
Riemukseni meillä oli kuitenkin runsas tunti vapaa-aikaa ennen eduskuntavierailua.

Tästä tunnista liki puolet kului niinkin turhaan asiaan kuin syömiseen! Nälkä oli toki kova, mutta shoppailuinto vielä kovempi. Säntäsin kaupasta toiseen kuin hurjapää eivätkä kaverit meinanneet millään pysyä perässä. Korkokengät eivät peitonneet omissa koivissani näkyneitä tennareita, joissa kiisin kuin tuulispää putiikista toiseen. Shoppailusaalis jäi valitettavan laihaksi, mutta olen ostoksiini kyllä erittäin tyytyväinen!



Mokkanahkaiset hapsunilkkurit Andiamosta, hintaan 35€. Aiempana hintana näkyi 49€, joten ei paha. Käsittelin nämä jo eilen aamulla mokkanahankäsittelytökötillä ja varmaan huomenna uudestaan, niin saan parhaan lopputuloksen.


Tuhkanharmaa toppi, jossa kullanvärisiä niittejä olkaimissa ja yläselässä. Pahoittelen tyrkyttävää tissikuvaa, mutta halusin nuo niitit esille. Tämä on H&M:ltä ja tuhlasin lahjakortilta loppujakin pois. Hintaa oli joku runsas kymppi, aivan nappiostos!



Kuva: Back Street WebShop
Poikaystävä osti Helsingistä kahdet housut, toiset ovat Backstreetin omaa Valve-mallistoa, Insomnia Trousers. Muistan ernuvuosieni loppupuolella kuolanneeni näitä unisex-ihanuuksia sydän lääpällään. Nyt orastava rakkauteni näitä housuja kohti oli jo unohtunut kokonaan, mutta nyt joudun katselemaan niitä lähes päivittäin, ja voi kyllä ne näyttävätkin makeilta! Hintaa kaunokaisilla oli jotain 80€ ja ette ikinä arvaa mitä! Peksi on sellainen rimppakinttu itse, että housut sopivat minullekin kuin nakutettu! Lahkeet ovat aivan vähän liian pitkät, mutta se ei ole este eikä mikään! Tulen siis aivan varmasti lainaamaan näitä housuja. Ja usein!

Löysin tänään Paraphernalia-nettisivun, jossa myydään aivan murhaavan hurmaavia riipuksia! Tällaisia nyt vain on pakko saada!


Tuo hammas vei juuri sydämeni!

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Et ehdi enää junaan viimeiseen

Eksyin eilen shoppailemaan ja päätin vihdoinkin tuhlata sen H&M 75€ lahjakortin. Kiertelin kaupassa hyvän tovin ja lähinnä turhautti, ei tuntunut löytyvän mitään kivaa. Lähinnä koetin etsiä H&M Onlinestakin löytyvää mustaa vetoketjulaukkua ja vaalean mintunväristä verkkatakkia. Chinotkin olisivat kivat! Mitään näistä ei tullut mukaan, mutta tässä muu saalis, joka ei köyhäksi jäänyt sekään.


Pöllökukkaro! Okei, äiti kyllä osti minulle tämän. Nuokkui houkuttelevasti kassalla, joten olihan se pakko saada mukaan. IPod Nano mahtuu tähän täydellisesti, joten tästä tuli syötävän suloinen iPod-pussi. Hintaa tällä oli n. 4€.


Peace-paita. Kivoja teeppareita löytyi kyllä hurjasti, tässä yksi niistä. Mukavan rento tapaus eikä hintakaan huimannut päätä, 9,90€.


Tässä toinen mukaan tarttunut paita. Istuu täydellisesti, viimeistelemättömät hihat, helma ja pääntie ja kuultaa vähän läpi. Printti on kivoilla väreillä ja niin edelleen, hintaa tälläkin 9,90€.


Lepakkohihainen, epäsymmetrinen T-paita-tunika-mekko. Kuva ei tee vaatteelle oikein oikeutta, mutta tämä on ihana, uskokaa minua! Mukavan rento ja epäsymmetrisyydessä on jotain tosi kivaa! Hintaa 19,90€.

Ostin H&M:ltä myös legginsit, joissa on lahkeissa vetoketjut. Niistä ei nyt ole kuvaa saatavilla, mutta näitä nyt on viimepäivinä nähty hurjasti, joten eivätköhän kaikki tiedä mitä ajan takaa. Hintaa leggareilla oli 9,90€.

Tänään kävi muuten hassu juttu. Koulun jälkeen piipahdin kenkäkaupassa, kirjakaupassa ja lopulta Seppälässä. Sovittelinkin joitakin vaatteita ja haahuilin vain. Ja pian tajusin käveleväni liikkeestä pois ostoskassi kainalossa! Ostin lähes vahingossa Linkin kirkkaanvihreät tennarit! Varmaan ensimmäiset feikki-Converset sitten seiskaluokan! Mutta hintaa oli vain 16,95€ ja väri on yksi suosikeistani, joten ei näitä vain voinut jättää liikkeeseen!



HOX! Arvonnannälkäisiä on kohdannut onni, sillä blogimaailma on tällä hetkellä täynnä kivoja arpajaisia, menkää ja voittakaa!

Osallistukaa ihmeessä Honey Junkien arvontaan, jaossa 20kpl 50€ arvoisia lahjakortteja Helsingin Dieselin liikkeeseen!

Fashionweekin Johannallakin on mahtava arvonta käynnissä, jaossa 6kpl Maybelline The Colossal Volum'Express -ripsivärejä, joita on viimeaikoina kovasti kehuttu. Käy ihmeessä katsomassa!

Myös MouMou on pistänyt oman arvontansa pystyyn, jaossa lahjakortteja Panic in Paradiseen, suosittelen myös olemaan miehenkipeä, on mahdollisuus voittaa jotain pientä kivaa silläkin!

Anna palautetta Lauran blogiin, niin osallistut samalla arvontaan, jossa on aika messeviä palkintoja, kipaiskaas tämäkin vielä katsomassa!

Oodi Terhille

Yleisön pyynnöstä tämän päivän nostalgiakatsaus: Taija ja Terhi.










Terhi oot aina sydämessäni<3
Ja pahoittelut muille lukijoilleni, tiedän että kuvamateriaali on hävytöntä ja raakaa katsottavaa, tämä ei tule toistumaan!

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Ei jumalille voi sanella ehtoja

Tyhjentelin tietokonettani turhista kuvista ja löysin joitakin kivoja vanhoja kuvia! Jaan osan nyt teidän kanssanne.


Viikonloppuriparin pulkkamäki!


Koulussa oli väripäivä, kahdeksasluokkalaisten värinä punainen.


Teinit dokaa puistossa..


Ensimmäisenä isosvuonna olin isostelemassa pienille lapsille ja tukka oli lässähtänyt.


Yhdeksännen luokan keväällä olin Ylläksellä ja ahdistuin mökkiimme.


Rinteessä olin varmaan tasan yhtenä päivänä.


Ysienpäivänä pukeuduin japanifriikiksi.


Luokkaretkellä matkalla Helsinkiin.


Jäin skootterilla auton alle.


Konfirmaatiopäivänä venailtiin että päästäis rippiralleilemaan. Pakkohan sitä oli ottaa tyhmiä kuvia.


Loppukesää, juuri ennen lukioon menoa.


Loppusyksyä, lukion ekaluokkalainen ja hiukset joita inhosin!


Joku kipeilypäivä.


Perkeleen hyvä uusivuosi..


Kevääksi olin jo saavuttanut kivan blondin.


Pääsiäisbileet jee.


Wut?


Kaveripojan kanssa otettiin kuvia meillä. Maalaismaisemaa jee.


Kiitti...


Vietin varmaan maailman kuumimman vapun mökillä dokaamassa. Kesän ekat hyttyset + shortsit = :---(


Saippuakuplia!