lauantai 8. elokuuta 2009

Kiitos näistä

ROAAR! Eipä tullut siitä lävistyshässäkästä yhtään mitään, kun Kotkan lävistämöillä oli pelit ja vehkeet Jurassic Rockissa. Kaikenlisäksi silmitöntä raivoa minussa sai aikaan His Masters Tattoon asiakaspalvelu. Kipitimme kaverini kanssa nätisti sisään ja meitä tervehtii iloinen lausahdus: "Hei pissikset!" Tästä menimme molemmat hieman hämillemme ja kesti hetken, ennen kuin kaverini sai suunsa auki kysyäkseen, tehtäisiinkö heillä kielilävistyksiä.
Vastauksen saimme töykeällä äänellä, heillä ei tehtäisi lävistyksiä alle 18-vuotiaille. Vilkaisimme kaverin kanssa toisiamme ja vastasimme yhteistuumin, että anteeksi vain, olemme kyllä molemmat täysi-ikäisiä. (kaveri vielä minua vuotta vanhempi.) Tällöin pirtsakka asiakaspalvelijamme vilkaisee kaveriani ja tokaisee: "Sä oot kyl." *vilkaisee minua* "Mutta sä olet kyllä 15!" Anteeksi mitä? Tiedän että näytän aika nuorelta. MUTTA, eikö sitä ikää voi tiedustella muulla tapaa, kuin toteamalla halventavasti että olen juuri naimaluvan saanut yläastelainen? "Olisiko henkilöllisyystodistusta?" Kuulostaa omaan korvaani niin paljon paremmalta. No eipä heillä kyllä muutenkaan lävistysvehkeitä ollut paikan päällä, joten lähdimme sanaakaan sanomatta liikkeestä pois. Emmekä muuten mene uudestaan.

Perjantaipäivän asuna toimi seuraava kokonaisuus:
Huppari - Carlings
Tunika - Lindex
Leggarit - H&M
Tennarit - Converse

Hupparin selässä on vielä tällainen kiva jippo:


Asiakaspalvelusta lannistuneena kiertelimme vielä hetken kauppoja mutta itse en (onneksi) löytänyt mitään kivaa. Ainoaksi ostokseksi päätyi suklaapaloilla höystetty jäätelö, joka sekin olisi pitänyt jättää ostamatta. Meikäläiseltä nimittäin lohkesi hammas yhteen (kivikovaan !) suklaapalaan. Ja sana "lohjeta" on vielä hyvin lievä luonnehdinta. Hammas suorastaan mureni pieniksi paloiksi. Osa hampaasta on vielä ikenessä kiinni viiltelemässä ratkiriemukkaasti kieltäni. Maanantaita odotellessa, tuskin maltan odottaa hammaslääkäriä ja ikeneni kaivelemista.

Ei kuitenkaan niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin! H&M tilaukseni nimittäin saapui tässä päivänä eräänä ja olen erittäin tyytyväinen paketin sisältöön. Sieltä paljastui nimittäin aivan mahtava huppari ja vinkeännäköiset farkut. Nyt esittelen teille hupparin.


Tämä väriläiskä rokotti kukkaroani reilun kahdenkympin verran. Kaunokainen on himmeästi kiiltävää verkkarikangasta, jonka takia se näyttää esim. jälkimmäisessä kuvassa hieman nahkaiselta. Istuu mainiosti ja tuo kivaa piristettä muuten synkkään asuun. Varma syyspäivien pelastaja.

Eipä tässä varmaan muuta, uppoan Dan Brownin Murtamattoman linnakkeen pariin, jota muuten suosittelen ihan kaikille! Paras kirja varmaan ikinä.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh sain lisää vahvistusta sille, että His master's tattoon asiakaspalvelu tosiaan on aika alkeellista :s
Musta on aina tuntunu siltä, että tuolla saa kunnon palvelua vaan karskit lihaskimppuäijät, jotka on täynnä tribaalitatskoja...

Anna kirjoitti...

Inhottavaa asiakaspalvelua! Harmi, että jo ton verran 'kuuluisalla' lafkalla on varaa olla muka noin törppöjä tyyppejä töissä. Oli asiakas kuka tahansa, ei vissiin silti tarkoita että sitä sais kohdella kun pikkusiskoaan, oli ikä mikä ikinä.. Paikka vaihtoon ehdottomasti, rei'itettyä ittensä saa nykyään onneks kovin monessa paikassa! :)

Anonyymi kirjoitti...

voi toi hm takki on ihana! itekki oon katellu netistä :-)

Jenna kirjoitti...

Joo voi helvetti että tuli taas mieleen mitä oon kuullu tässä vähän aikaa HMT:stä.
Yksi tädin tuttu oli varannut ajan, meni sijottuna päivänä, ei ollut kyseinen tatuoija paikalla.
Yritti soittaa tyypille, ei vastannut.
Sai sitten jotakin kautta varattua uuden ajan, meni jälleen, ei ollut taaskaan kaveri paikalla.
Soitti, ei saanut ensin kiinni, mutta lopulta kun viitsi vastata puhelimeen sai sovittua nyt ajan.
Meni liikkeeseen, oli tällä kertaa paikalla. Tuttu oli sanonu että sais luvan antaa jotain alennusta kun ei oo ollu kahtena kertana paikalla eikä edes vastannu puhelimeen.
Ei kuulemma meinannut antaa mutta loppujen lopuksi taisi saada vähän alennusta.

Ja sitten tää itse tatuointi.
Tuttu kertoi haluavansa poikansa nimen, syntymäpäivän ja jonkun tähden tms.
Tatuoijalta tuli tällästä "Tyhmä nimi. Miksä ton syntymäpäivän haluat? Eksä nyt oman kakaras syntymäpäivää muista? Mä en sitte tee mitään tylsiä kuvia esim. tähtiä, sydämiä, tribaaleja, mä teen vaan erikoisia."

Oli sitten loppujen lopuks kirjottanu sen nimen ja laittanu vissiin jonkun pienen tähden.

Ei helvetti että vitutti kun kuulin ton jutun. Ja mä vielä meinasin mennä tonne ottaa tatuoinnin mutta no empä taidakkaan.
En ensinnäkään ymmärrä mitä se sille tatuoijalle kuuluu mitä ja miksi kukin haluaa itseensä tatuoitavan. Ja tuo kun nyt ei ollut mikään älytön juttu kuitenkaan.
Ei voi oikeesti ymmärtää.
Että asiakaspalvelu täys kymppi!

IIDA PAULIINA kirjoitti...

toi palvelu kuulosti kyl tosi törkeeltä :O!! en tajuu miten joku ihminen voi olla asiakaspalvelutyössä tommonen :D

... ja mulla on tommonen samanlainen huppari eri väreissä, näin btw XD

Anonyymi kirjoitti...

Huumoria mukaan liikkeelle mentäessä, tuskin tossa mitään henkilökohtaista oli :-)

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Voipi olla, sillä eräs miespuolinen ystäväni sai sieltä vallan mainiota palvelua..

manna-anna: Joo, ei me sinne ajateltu palatakaan, vaikka aikoinani olen päättänyt, että haluan tatuointini nimenomaan tältä herralta, kuka meitä "palveli". Saa nähdä mitä tulen tulevaisuudessa tekemään.

Anonyymi: No on, oon ihan rakastunu :D

Hanski: Oho :o Aivan älytöntä meininkiä, en voi ymmärtää. Eli tää mun kokemus ei ollutkaan ihan ainutkertainen juttu..

IIDUSKI: No jep. Vaikka tää ko. jätkä on ihan äärettömän taitava kaveri, niin ei se mun mielestä oikeuta kohtelemaan asiakkaita tolla tavalla kuitee.

Anonyymi: No tuskin mitään henkilökohtaista, ja miksi olisikaan kun ventovieraita ollaan :D Mutta ei se silti mitenkään nostata haluja jäädä ko. puljuun noin nihkeän kohtelun jälkeen. Puheiden lisäksi kun meitä tuijotettiin kuin halpaa makkaraa. Oma huumori ei enää tollaseen veny.

Anonyymi kirjoitti...

mikkelin htm:ssä ainaki on loistomeininki mitä ite oon käyny:--)
ja ha olisit tullu juraan ! loistava meno!

Anonyymi kirjoitti...

kumpi sua enemmän loukkas, se että sanottiin pissikseks vai alaikäseks :DDDDd kuulostaa nimittäin omaan korvaan naurettavalta ulinalta toi valitus. varsinkin kun mulla on vaa hyvää sanottavaa tosta liikkeestä

kiva huppari joka tapauksessa vaikken noihin legginsseihin yhistäis! mut esimerkiks perusfarkkujen kanssa tosi kiva :)

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Ite en oo käyny muualla ku tossa Kotkan His Mastersissa, mistä oon kyllä ite kuullut muutenkin tosi paljon huonoa D:
Kuulemma oli hyvä meininki Jurassicissa, itelle vaan yhet festarit kesässä riittää :D

Anonyymi: :---D No ei varmaan kummassakaan SINÄNSÄ mikään (ok nyt kusetan, oon turpaani myöten täynnä sitä että mua ei ikinä uskota täysikäseksi missään! Tää oli jäävuoren huippu törkeällä asiakaspalvelullaan tällä saralla.) En välttämättä olisi suhtautumiseltani näin jäykkä ko. liikettä kohtaan, jos mulla olisi sieltä positiivisempaa kokemusta. Mutta ei, tämä oli mun eka käyntini siellä ja nyt olo on vähän hämmentynyt.

Ja ei mulla oikeesti ollut tota hupparia pythonleggareitten kanssa, kiskasin sen vaan noiden vaatteiden seuraksi päälle kuvien ottoa varten :D Mut kiva jos tykkäät.