sunnuntai 30. elokuuta 2009

Blogikysely


Kuva arkistoista.

OMA BLOGI


1. Miten selittäisit bloggaamisen/blogit tutullesi, joka tietää mikä Internet on, muttei tiedä mitä blogit ovat?
Netissä oleva päiväkirja, jonne voi kirjoittaa useista aiheista ja usein yksi blogi onkin keskittynyt ainoastaan yhteen tai kahteen aiheeseen. Esimerkiksi ruoka tai muoti. Blogeihin voi myös kommentoida.

2. Koska aloitit bloggaamisen?

Meikällä oli sellainen "salablogi" jo toissasyksynä/alkutalvena mutten kehdannut julkaista sitä koska ajattelin liikaa ihmisten mielipiteitä. Sitten lyötiin hynttyyt yhteen Synonyymin, liskokuninkaan ja rintun kanssa ja pystyssä oli Miksi arki näyttää tältä? -blogi. Erosin siitä lopulta koska olin melkein ainut kuka sitä päivitti ja halusin blogista ihan omannäköisen jne. Joten Sielunvihollinen ilmestyi n. vuosi sitten.

3. Miksi bloggaat?
Koska tää on kivaa. Koska olen turhamainen ihminen enkä viitsisi jauhaa vaatteista ja kengistä ja muusta hömpästä kavereillekaan.

4. Kuinka usein bloggaat?
Vaihtelee oikeasti tosi paljon ihan ajan mukaan. Pyrin postaamaan pari kertaa viikossa tai edes vähintään kerran viikossa.

5. Tunnetko syyllisyyttä tms. jos et ehdi blogata? Miksi?
En syyllisyyttä mut silloin jos en ehdi, sormet syyhyävät koneelle ja tulee sellainen "olisi niin paljon asiaa!!1" fiilis.

6. Bloggaatko vai blogaatko, miksi?

Bloggaan, blogata kuulostaa oikeasti maailman tyhmimmältä, sori vaan kumppanit.

7. Mitä laskuria käytät? Kuinka monta kävijää (ei latausta) blogissasi käy sivulaskurisi mukaan?
Ei meikällä mitään laskuria ole huhhuh :D

8. Kuinka monta lukijaa sinulla on blogilista.fi:n mukaan (jos olet kirjautunut sinne)?
JAAA. En oikein seuraa. 66 tilaajaa ainenki näemmä.

MUIDEN BLOGIT

1. Luetko muiden blogeja? Jos luet, miksi luet niitä?
Tietty luen! Loistavaa viihdettä.

2. Milloin aloitit blogien lukemisen?
Jotain 2v sitten?

3. Kuinka monta blogia sinulla on blogilistallasi (jos et käytä blogilistaa: kuinka monta blogia seuraat)?
46. Ne on meikällä suosikeissa kyl ihan vaan.

4. Millaisia blogeja luet kaikkein mieluiten?
Muoti-, tyyli- ja lifestyleblogeja. Mielellään hyvät kuvat, kirjoittajalla kiva tyyli ja osaa kirjoittaa.

5. Millaisia blogeja luet vähiten?
Oikeasti huonoja. Päivittää tosi harvoin, huonolaatuiset kuvat ja täysin paskaa tekstiä. Eräs oikeasti HUONO blogi oli se Mian ja sen toisen tyttelin "HAHAHAXDDD KIVA PAAGE TOS KUVAS!!1" -blogi. Oli kuinka huumorilla vain. Ja sit tietty ruokablogit ym, eivät pahemmin kiinnosta.

6. Käytkö lukemassa blogeja, joiden tiedät ärsyttävän sinua?
En itseasiassa. Tai no paria jonka kirjoittaja ärsyttää meikää välillä, mutta blogit ovat muuten hyviä niin en valita hehe.

7. Luetko etupäässä suomalaisia vai ulkomaalaisia blogeja?
Suomalaisia todellakin, en lue ulkomaalaisia koska en osaa kieliä ja teksti on tärkeää.

8. Ovatko seuraamasi ulkomaalaiset blogit samantyyppisiä kuin seuraamasi kotimaiset blogit?
...

9. Kuinka usein luet uusia blogeja yrittäen löytää uusia suosikkeja?
Joskus kun meinaan kuolla tylsyyteen..

INTERBLOGISTISUUS YMS.

1. Onko blogisi blogilistalla (blogilista.fi)?
Onhan se.

2. Jos ei ole, miksi? Pyysitkö, ettei sitä laitettaisi sinne?
...

3. Jos on, miksi? Ilmoititko sen itse sinne?
Ilmoitin, koska kaikilla muillakin hehe.

4. Kuinka usein käyt seuraamassa oman blogisi sijoitusta top- tai hot-listalla?
En. Hot-listalla se kuulemma on joskus ollutkin, ite en kyllä ollut todistamassa.

5. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on noussut top- tai hot-listalla?

No en oikeasti seuraa yhtään, niin pohjamudissa tää tietääkseni on.

6. Mitä ajattelet / miltä sinusta tuntuu, jos blogisi sijoitus on laskenut top- tai hot-listalla?
...

7. Kommentoitko muiden blogeja näiden kommenttiosastolla?
Välillä, jos on oikeasti jotain sanottavaa.

8. Missä blogissa kommentoit kaikkein useimmin?

No en tiedä, en mihinkään varmaan useammin kuin toisiin. Jos johonkin on jotain sanottavaa, niin en pahemmin ajattele kenen blogi se nyt taas olikaan.

9. Millaisia viestejä/asioita kommentoit kaikkein useimmin?
Kehun jotain oikeasti todella hienoja vaatteita, saatan kysyä jotain tai kertoa vastauksen johonkin mitä bloggaaja on postauksessaan kysynyt.

10. Kommentoitko muiden blogeja omassa blogissasi? Millaisissa tilanteissa / mistä aiheista / mitä blogeja?
Öö. Joskus olen maininnut "..plaaplaaplaa kuten Anna-Tytti Maitorauhassyöpä-blogissaan mainitsi.." tyyliin.

11. Tuntuuko sinusta siltä, että “blogistanissa” (suomalaisten blogikirjoittajien / -lukijoiden yhteisö) on olemassa sisäpiiri?
No eei nyt varmaan sisäpiiri. Mutta sellainen ööää. Vähän suositumpien blogien väljempi ja isompi joukko, mitä kutsutaan tilaisuuksiin ja ketkä menee blogimiitteihin jne :D

12. Tunnetko kuuluvasi sisäpiiriin? Miksi / miksi et?

En. Koska en vain kuulu okei.

13. Käytkö blogitapaamisissa? Miksi?
En. Olen niin nuori ja tuntematon että tuntuu etten sovi joukkoon :--D

5 kommenttia:

Cindu kirjoitti...

Hei! Sulla on tosiaan tosi kiva blogi :> Luenkin sitä juu.
Kysyisin että miten saat nuo lukemasi blogit tuohon esille? Olen ettiny että mistä mutta en sitten löydä mitään...

Tajja kirjoitti...

Cindu: Kiitos :) itse laitoin ne HTML-koodin sekaan suoraan.

Cindu kirjoitti...

Saatan olla tyhmä mutta miten laitoit ne sinne? :D jos ne laittaa sinne html koodin sekaan niin miten ne sinne laitetaan? :> Siis pitääkö siihen tulla jotain koodeja vai osotteet suoraan? :D Juu en käsitä mitään, niinku en ikinä käsitäkkään:>

Anonyymi kirjoitti...

hohoo kc ja uudenvuodenvalvojaiset vuosimallia.. joku?
et sitte sitä tarinan naama- versiota pistäny :D

Anonyymi kirjoitti...

mietin kans et ootko koirat.comis
mut kiva postaus C: