keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Uudet poikaystävät haussa?

Eipä näkynyt takkia kirppiksellä enää. Tietenkään. Suututti vähän, olisi nimittäin ollut aivan täydellinen talveksi. Vähän parkamallinen, hupullinen ja vielä tumman metsänvihreä! 10€ hinta kirpparituotteesta sai meikäläisen jättämään sen hyllyyn notkumaan. Tulin katumapäälle vähän liian myöhään. No, eipä voi mitään.

Tänään katottiin Peksin kanssa Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Olihan se ihan katsomisen arvoinen, nyyhkin lopussa kuin mikäkin. Katsottiin myös joku törkeän huono komedia jostain toimintanäyttelijästä blaablaa. En yleensä hauku elokuvia huonoiksi, nautin tosi monenlaisista leffoista ja mielestäni esimerkiksi maailman surkeimmaksi elokuvaksi nimitetty Snakes on a Plane oli "ihan hyvä" ja katsomisen arvoinen. Myöskin Kauna, The Ring, Tappajahait yms. kovasti kuraa niskaansa saaneet elokuvat ovat ihan viihdyttäviä!

Olen viettänyt tosi paljon aikaani todella rennossa kesävaatetuksessa. Converseni hiersivät kantapääni auki maanantaiaamuna, kun unohdin sujauttaa sukat nahan ja kengän väliin. Tästä johtuen meikälle tuli hillitön kenkäkriisi, kun kaikki kengät sattuivat kantapäihin aivan älyttömästi. Sujautin siis flipflopit jalkaan, vaikken ole IKINÄ pitänyt kyseisistä kengistä! Nyt jo keskiviikkoiltana mietin, miten olen ikinä kehdannut kyseenalaistaa nämä nerokkaat kengät? Ne ovat niin rennot, mukavat ja helppo sujauttaa jalkaan. Ja itseasiassa niiden esteettinen puolikin alkaa näyttää harvinaisen hyvältä!



T-paita - H&M
Farkut - Peksin
Hattu - Seppälä
Flipflopit - ?

Kenkäkriisistä pääsenkin sitten kätevästi toiseen ongelmaani. Asukuvissa näkyvät poikaystäväni maailman mahtavimmat pöksyt. Ok, ei niitä enää voi Peksin omiksi millään kutsua, sillä omin ne omaan vaatekaappiini jo yli vuosi sitten eikä Peksi ole sen jälkeen päässyt niihin edes koskemaan. Nämä poikaystäväfarkut ovat maailman mukavimmat jalassa! Pehmeiksi kuluneet, sopivan risaiset ja kaikinpuolin rennot.
Nyt on kuitenkin päässyt käymään niin kurjasti, että mitä ilmeisimmin hinkkaan persuksiani tuolia vasten aika ahkeraan, sillä takapuolen kohdalta kangas on käynyt ohenemaan ohenemistaan.. Valoa vasten katsottuna kangas kuultaa aika tavalla läpi ja pieniä rispautumia ja ihan kunnon reikiäkin on alkanut kankaaseen kulumaan.

Mitä ihmettä oikein teen, jos housut nyt kohtapuoliin hajoavat käsiin? Tekisi melkein mieli yrittää käyttää farkkuja harvemmin, mutta se ei tule ikinä onnistumaan, niin ykkössuosikit ne meiksille tällä hetkellä ovat! Pakko ilmeisesti käydä katselemaan sivusilmällä vaatekauppojen miestenosastoja, uudet "maailman parhaat farkut" mielessä. Mikseivät vaatteet voi kestää läpi elämän?

Kohtapuoliin alkaa CSI New York, ehkä hukutan vaatemurheeni hyvään rikossarjaan..

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mulla myös etsinnässä kunnon boyfriend farkut, mut ei ne jotenkaan iske, jos ne on suoraan kaupasta ostetut uudet.. Ei niissä oo sitä jotain :/ Pitäs löytää jostain kirpparilta ennemmin, ku niissä on sopiva kulutus jo näkyvissä kuitenki yleesä..

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Jep, uudet on liian kliinisen näköset, näyttää parhaalta kuluneina ja resuisina ;D

littlegirl kirjoitti...

Sulla on samanlainen hippipaita kun mulla <3 Yep.