keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Kamerahässäkkä.

Kärvistelyt taudin kourissa jatkuvat. Ei kuitenkaan niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin! Olen jo hyvän tovin miettinyt uuden kameran hankkimista. Alkuun kuvasin Canon EOS 400D:llä, jonka saimma n. vuosi sitten isosiskoni kanssa yhteiseksi.



Isosisko kuitenkin muutti Kouvolaan tässä pari viikkoa takaperin ja nyt pitäisi olla jokin aivan älytön "vuorotelkaa kameraa" -systeemi käynnissä sen kameran kanssa. Äiti myös kehtasi ehdottaa, että mitä jos isosisko pitäisi kameran itsellään ja minä valokuvaisin omalla digipokkarillani (Canon PowerShot A560). Ajatushan oli aivan tyrmistyttävä, kamalaa vaihtaa n. vuoden järjestelmäkamerakuvailujen jälkeen takaisin pokkarikuvaamiseen! Täten päätin ostaa itselleni uuden kameran. Olen jo viikon ajan selaillut netin ihmeellistä maailmaa ja lukenut erilaisista digijärjestelmäkameroista. Jonkinlainen lähtökohta minulla oli kuitenkin. Tulevan kamerani olisi oltava mieluiten Nikon.

Aluksi haaveilin Nikon D80 -mallista, joka vaikutti aivan täydelliseltä, mutta se ylitti parilla sadalla budjettini. Nikon D40X vaikutti myös oikein muhkealta, mutta lopulta päädyin Nikon D60 -malliin ja klikkasin sen Verkkokaupassa ostoskoriini n. 550€ hintaan.



Kamera täällä oletettavasti ensiviikon alussa. Aww, tuskin maltan odottaa!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea. :3 Itellä nikon d40 ja omiin kuvailuihin ollut aivan riittävä. Varmasti hyvä kamera, paljon kuvamateriaalia sitten tulevaisuudessa ;)

Tajja kirjoitti...

anonyymi: Varmasti tulee paljon kuvia, koska valokuvaaminen on niin jättekivaa! :---D

Nea kirjoitti...

Öws, Nikonin d60:nen on varmasti ihana. Meillä on isäpuolen omistamana tuo d80 ja sillä saan välillä kuvailla, liian harvoin. Olen kateellinen ja en ole siä tällä hetkellä käyttööni riittä tuo Olumpyksen sp-560 johon olenkin täysin rakastunut. Saammehan nähdä sitten hianoja kuveja uudella kameralla otettuja, sittne kun se nyt vain saapuisi postissa :D

Tajja kirjoitti...

nipsu: Nikonin D80 olisi niin unelma! Valitettavasti oma budjettini ei siihen taipunut. :<
Olympuksen kamerasi kuulostaa kivalta! :)

Tajja kirjoitti...

Ainiin ja ps kamera tulee maanantaina<3 Tai siis haen sen maanantaina!