Lapsuuden harhaluuloja.

Monissa blogeissa lapsuuden harhaluulot -haaste onkin jo kierrellyt, joten päätin itsekin siihen tarttua, vaikkei kukaan minua erityisesti ole siihen haastanutkaan. En ollut lapsenakaan kovin hyväuskoista sorttia, kaikkeen vastasin aina "EIKÄ? Oikeesti?!" Ja tivasin minulle kerrottua asiaa useaan otteeseen, pohdiskellen sen todenmukaisuutta. Olin epäilevää sorttia ja joskus ihmisillä menikin minuun hermot, kun jankkasin päivänselvää asiaa ties kuinka monennetta kertaa.. Kuitenkin minulla oli muutamia harhaluuloja, jotka iän myötä kuitenkin katosivat.



Kaikkien naisten on pakko synnyttää ja kaikkien miesten tulee ajaa traktoria.
Huomaa kyllä, että asuin maalla! Minua ahdisti suunnattomasti olla naispuolinen henkilö, sillä pelkäsin synnytystä aivan suunnattomasti ja kuvittelin, että jokaisen naisen on aivan välttämätöntä synnyttää, ja että tiettyyn ikään päätyessäni hedelmöittyisin aivan itsestään eikä sille voisi mitään. Olisin niin kovasti halunnut olla poika, mutta toisaalta poikana olemisessakin olisi omat huonot puolensa. Poikien olisi välttämätöntä ajaa traktorilla! En tähän hätään keksi, mikä oli syyni tuohon traktori-harhaluuloon. Mitä ne miehet siellä traktorin puikoissa muka tekisivät? Omalla isälläni oli kuitenkin kaksi traktoria ja hän ajeli niillä ahkerasti, joten kuvittelin hänen tekevän sitä pakon edestä - kuten muidenkin miespuolisten!



Kukaan ei ikinä usko mitä sanon.
Tosiaan, kuvittelin lapsena, ettei mitään sanomaani ikinä uskota. Tämä juontaa juurensa isosiskoni ja serkkuni naljailuun. He keksivät minulle uuden identiteetin "Tuija Lehtinen" ja kutsuivatkin minua alituiseen Tuijaksi. Se raivostutti minua suunnattomasti. Kaikenlisäksi he lallattivat useasti laulua "Älä usko Tuijaa, Tuija sua huijaa!" ja pian jopa isäni ja setäni lähtivät naljailuun mukaan ja kutsuivat minua välillä Tuijaksi ja lallattivat samaa veisua. Tästä muodostui pieneen mieleeni kuva, jossa kukaan ei usko minua. Olin apealla mielellä pitkän aikaa asian takia, kunnes unohdin koko veisun ja valehtelu-jupakan. Serkkutyttö pyysi minulta viimesyksynä anteeksi lapsuusvuosien naljailua, pelkäsi että minulle oli syntynyt kiusaamisesta pahemmanlaatuisia traumoja! :---D kyllä se silloin vuosia takaperin kieltämättä ärsytti!



Kolari on auto.
Joskus aivan muksuiässä veivailin pitkin asuntoa potkuformula-autolla. Joskus hyppäsin auton kyytiin väärinpäin, niin että auton keula oli seläpuolellani ja auton takapää menosuunnassa. Auton takapäässä oli selkänoja ja kaikenlaista sälää ja se näytti vähän joltain puskutraktorilta niin päin. Ajelin autolla hyvän tovin takaperin ja hihkuin äidilleni "Kato, tää on kolari!" Äiti joutui sitten selittämään, että kolari ei tarkoita minkäänlaista ajoneuvoa, vaan se on esimerkiksi kahden auton yhteentörmäys. En silloin oikein asiaa tajunnut, kohautin vain olkiani ja jatkoin kolariauto-leikkiäni. En yhtään tiedä minkä ihmeen takia kuvittelin

Ps. Anteeksi noista isoista ja mihinkään liittymättömistä kissakuvista, ei ole miehekkeen luona mitään kuvankäsittelyohjelmaa, niin en voinut muokkailla tähän mitään sopivia kuvia, joten metsästin photobucketistani jotain wanhoja "melkeinsopivia" räpsyjä tähän. :----D Onhan kuvalliset postaukset kuitenkin kivempia!