maanantai 9. tammikuuta 2012

2011 1/2

Mites meikäläisen viimevuosi? Lopetin lukion neljän vuoden jälkeen pääsemättä puusta pitkään, kreisibailasin ja vietin huoletonta elämää, löysin ekan kunnon työpaikan missä oon nyt ollut n. puoli vuotta, kävin parit kurssit lisätienestien toivossa, esim. järjestyksenvalojakurssin ja taksikurssin, venkoilin hiusten kanssa ensin sivusiilillä, kunnes päädyin rastoihin, tutustuin uusiin, ihaniin ihmisiin, aloin seurustella vaikka vannoin että ikisinkkuilen, muutin omaan kotiin, totuttauduin pakon edestä kaukosuhteeseen..

No, jos sitä sit vähän kuvia!

Loistavaa, vuoden 2011 ihka ensimmäinen kuva meikäläisestä on mättämässä BigMacia naamaan..


No sit on se sivusiili mitä kasvattelen edelleen pois.. Ja tätä kuvaa mun ei olisi pitänyt nähdä, arvatkaa tekeekö taas mieli?!


Kaveri hankki maailman söpöimmän jenkkiakitan pennun ja sitä piti käydä nunnuttelemassa.


Lähdin lukion kolmosluokkalaisten kanssa risteilemään ja sinne meni rahat, maine ja muisti.


Oli aika monet kreisibailausbileet, kuvassa Hassujen hattujen bileet vol. 1.


Huhtikuussa kreisibailasin mun kakskymppisiä kolme päivää. Enkös saanu maailman siisteimmän synttärilahjan? Jep!


Keväällä, lukion viimisimpiä päiviä.


Käytiin kaveriporukan kanssa laavulla rillaamassa ja kaljottelemassa.


Panostin mun ihmislihansyöjäkoiraan.


Toukokuussa tuli ne rastat!


Sit tuli KESÄ, ulkona istumista pikkitunneille.






Käytiin polskimassa rakkien kanssa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

siis jätitkö lukion kokonaan kesken? :o

Anonyymi kirjoitti...

no jopas on ollu vuosi !

Unknown kirjoitti...

aaa, rastat on kyllä niin rakkaus! mulla on ollut kaks kertaa itsellä ja kiroon päänahkani, kun se ei niitä kestä : (

pidähän rastoista hyvää huolta ja hyvää uutta vuotta sulle! (:

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Jep! Kyl mä käyn sen joskus loppuun :--D

Anonyymi vol 2: No jooo, kaikki on muuttunu vuodessa.

Susku: Nojooo! Mulla on kans ollu aiemminkin mut stressasin niien ulkonäköä liikaa. Nyt on just hyvät! Ja pidetään huolta, hyvät uudetvuodet sullekin :-)