maanantai 22. maaliskuuta 2010

Wonderland

No mitäää! Käytiin sunnuntaina katsomassa Lissu Ihmelaaksossa Peksin ja kahden yhteisen kaverimme kanssa. Elokuva kesti kaksi tuntia enkä sitä olisi sen kauempaa jaksanutkaan katsoa. Nyt elokuvan jälkeen mietin taas, että minkä ihmeen takia ko. rainaa on hehkutettu ja kehuttu ja ihkutettu tuhannen norsun voimalla? Se oli hyvä, en sitä kiistä, muttei todellakaan mitenkään erinoimainen, loistava tai fantastinen. Ei tarvitse nähdä uudestaan. Oon aina tykännyt Tim Burtonin rainoista, mutta tuo ei kolahtanut mitenkään erikoisesti. Sen sijaan odotan jo intopinkeänä milloin Näin koulutat lohikäärmeesi tulee elokuviin..

No mutta, Irvikissa oli aivan mainio kuten odottaa saattoikin, elokuvan suorastaan parasta antia. Ja tälläisessä asussa kävin elokuvan katsomassa:




Kuvista herää kysymys, miten muut bloggarit saavat miehekkeistään koulittua henkilökohtaisia päivänasunkuvaajia? Peksi joutui pitkästä aikaa kuvaamaan umpitylsät rättini eivätkä yhdetkään kuvista onnistuneet.. No, näissä ei sentään näy naama, joten kelpaavat.

Takki & farkut - Only
Neule & raitapaita - H&M
Kassi - Lazy Oaf
Kengät - Citymarket + DIY


Loppukevennykseksi oma irvikissa!

Ps. Auto saattaa mennä lunastukseen, kiitos kolarin josta kerroin toissa(?)postauksessa. Huoh kivaa jee.

3 kommenttia:

Petra kirjoitti...

kiva takki:) ja sulonen toi kissa=)

Tajja kirjoitti...

Petra: Niin on! :)

fullscore kirjoitti...

Helou! Sattumalta ajauduin sun blogiin ja sain itse asiassa sun blogista innoituksen tehä myös oma, ole imarreltu. :-) On ollu kyllä jo pitkään tarkotus perustaa anonyymi blogi, mutta nyt vasta sain aikaseksi. Sulla on omaperänen, kiva tyyli vaikka ite edustanki vähä erilaista tyyliä. Laitoin blogis tonne johonki seurantalistalle vai miksikäs sitä sanotaan. :-D