maanantai 29. joulukuuta 2008

Hunningolla

Lauantaina yritimme poikaystävämme kanssa lähteä alennusmyynteihin. Tungos kaikkialla oli kuitenkin niin valtava, että emme kauaa kaupoissa viihtyneet.
Vero Modassa pöydillä oli karmaisevat kasat -50% farkkuja, jotka kuitenkin näyttivät ihan kelvollisilta. Valitettavasti kasat olivat myllätty keskenään, jonka tuloksena farkkukasa näytti luotaantyötävältä. Mokomiin pöksyihin meinasi tallata lattioillakin!

H&M:n alerekkejä sen sijaan ei edes nähnyt ihmispaljouden läpi, joten luovutimme senkin putiikin suhteen. Kenkäkaupassa unelmakenkäni olivat kymmenen euron alennuksessa, mutta ihmisiin ahdistuneina jätin kengät kauppaan. Mikähän minua vaivasi..

Seppälästä sen sijaan minulle tarttui kolmet sukkahousut/legginsit mukaan "ota kolme, maksa kaksi" tarjouksen houkuttelemana. Enkä lopulta maksanut trikoista ainoitakaan, sillä emmin ostaako-vaiko-ei -päätöksen kanssa niin kauan, että se oli lopulta poikaystäväni, joka ko. lumput kiikutti kassalle :---DD



Glitteristä löysin muutamia kivoja koruja -50% -kyltin alta. Poikaystävä lopulta osti kivoista koruista minulle kaksi, ollessaan niin riemuissaan siitä, että oli voittanut muutaman hassun kolikon pelikoneesta.. En tietenkään valita!




Itse ostin kirotulta reissulta ainoastaan mahonginruskean hiusvärin, jonka heitin tänään päähäni, tulos on aika.. Kiva! Vähän suurehkompi muutos entiseen, mutta vaihtelua juuri tahdoinkin.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika kummallinen adjektiivivalinta tuo karmaiseva tuohon. Se on negatiivinen ja kuitenkin tarkoitit positiivista. :o mieti vähän mitä kirjoitat.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän epätasaisuutta värissä tuossa otsatukan kohdalla?

Tajja kirjoitti...

Anonyymi1: No voin vannoa ettei sellanen hemmetinmoinen farkkupino voi olla muu kuin karmaiseva. Se oli tarkoitettu negatiiviseksi, sillä pöytä oli pinottu aivan liian täyteen D: Teksti kyllä oli tuolta osin vähän sekavaa, pahoittelut siitä. Mutta adjektiivin valitsin aivan tarkoituksella negatiiviseksi. :---D

Anonyymi2: Kieltämättä näyttää tuossa kuvassa siltä, oikeasti väri on mukavan tasainen ^^'

Anonyymi kirjoitti...

mukavan näköiset hiukset kyllä ;>

Retsu kirjoitti...

Hienot hiukset kyllä ! : )

Anonyymi kirjoitti...

Todella upea väri!! :) Muistatko vielä millä hiusväri tuotteella värjäsit (Garnier, Loreal?) ja sävyn nimi?, olen yrittäny ettiä juurikin samantyylistä sävyä, muta en ole vieläkään löytnänyt. :/