maanantai 13. lokakuuta 2008

Huoneen esittelyä.

Kuvaehdotuksia on tullut kiitettävissä määrin ja lisää otetaan ilman muuta vastaan!
Todella moni kuvausehdotelma käsitteli jotakin osaa huoneestani. Muun muassa kirjahylly, työpöytä, vaatekaappi ja matto olivat toivelistalla. Päätin niputtaa huonettani koskevat toiveet ja tehä täysin erillisen huoneen esittely postauksen. Ja tässähän tämä tulee!


Heti kun ovesta astuu sisään, levähtää silmille tällainen näky. Seinillä on kauheasti krääsää ja osa on aikojen saatossa tippunut jopa pois. Kuvien sisällöstä ei pahemmin pidä välittää. Inhoan Hello Kittyä jota seiniltäni löytyy ihailtavin määrin. Myöskään Valion mainokset ja Anttilan häikäisevät "katalogikuvat" eivät ole mitään lempparijuttujani..
Pöydältä sen sijaan löytyy kaikkea yltiömielenkiintoista, kuten viimevuotinen kuvaamataidon työ, puinen anatomianukke, lähes puhkikulutettu mankka, laavalamppu ja muutamia kirjoja.


Loput kirjoista sen sijaan löytyvät täältä. Tila hyllystä uhkaa loppua sillä ostan ahkeraan tahtiin uusia kirjoja tai saan niitä lahjaksi. Rakastan niteiden ahmimista ja lukeminen onkin yksi suosikkiharrastuksiani. Voisi joskus viedä osan vanhoista kirjoista kirpputorille, niin saisi tilaa uusille. Ylimmällä hyllyllä on kaikkea turhaa krääsää kuten CD-levyjä ja My Little Ponyja!


Yksityiskohtaa kirjahyllyn alatasolta. Digimon-pehmolelu, T-Rex robotti + paljon muuta.


Tässä näkyy vähän sänkyä ja toista kuvaseinää, jonka kuvat olen napsinut lähinnä muotilehdistä (Elle, Trendi, Olivia..) tai tulostanut netistä. Vähän valikoidumpi kuvaseinä. Tältäkin seinältä tippunut valtavia määriä kuvia pois.


Lisää seinää ja vaatekaappi.


Tyynyliina.


Datausnurkka, ikkunat ja eräs lempiasia huoneessani - verhot! :D


Vähän taas yleisilmettä. Älkää huomioiko randomia sukulaispappaa ikkunassa..


Huoneen ankean näköinen ovi. Siihen voisi joskus kehitellä jotakin pientä kivaa.


Yksityiskohta kirjoituspöydältä.


Ja lopuksi kuvaamataidon työni pöydältä :D

Onhan huoneeni vähän sekalaisen oloinen mutta itse viihdyn täällä hyvin. Ihan minun näköiseni, ei mitään tiettyjä elementtejä vaan paljon kaikkea pientä ja kiinnostavaa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meinasin jo tulla ampumaan (en oikeesti ehehehehehe) sut kun et oo postannu pitkään aikaan, mut blogilista vähän näköjään kusi kun olihan täällä postaus! n____n

Sun huone on ihana, mut erikoisihkutus menee tolle sun kuvistyölle. Aivan mahtava! 8)

Anonyymi kirjoitti...

Ah aivan ihana huone! erityisesti tykkään noista seinistä kun siellä on noin paljon kaikkia kuvia!

Anonyymi kirjoitti...

Älkää kehuko TaJJJJJaa tai se hukkuu pissiin mitä sillä on päässä! xD

Tajja kirjoitti...

valentine: Joo sori, on postaustahti ollut vähän jäissä muutenkin kun en ole ehtinyt kotona käydä hengähtämässä ollenkaan. :D mutta kyllä tämä tästä!
Kiitos paljon! ^^

amanda: Kiitos, itsekin viihdyn siellä hyvin ja kuvat ovat omastakin mielestä hauska lisä huoneeseen. :)

anonyymi: äksdee!! Ois kyl ikävä kuolema :---(

Anonyymi kirjoitti...

Ihana huone, Halluks luovuttaa sen mulle? Tyksin noista seinien väreistä, ja kuvista seinillä ja <3____<3 Mää vaan tykkäsin...

Mutta muistanko väärin kun muitsan että sinulla olisi joskus ollut seinä päällystettynä sanomalhedill, tai jotain vastaavaa..
-Nipsu

Tajja kirjoitti...

Nipsu: Joo pääset alivuokralaiseks mun huoneeseen jos haluut :DD

Joo mulla on ollut tuo "sänkyseinä" sanomalehditetty, mutta revin lehdet pois joskus alkukesästä kun nukkuessani hinkkasin itseäni seinää vasten ja lehdet vähän repeili :--DD

Anonyymi kirjoitti...

Vieläkö sulle niitä kysymyksiä voi pistää? :--) No, laitan nyt kummiskin: Mitä olet ajattelut tehdä lukion jälkeen, onko jotain unelma-ammattia?

Tajja kirjoitti...

anonyymi: Joo, kysymyksiä otetaan vastaan vielä niin kauan kunnes ilmestyy se itse kysymys-vastaus-postaus ^____^

kirjetyttö kirjoitti...

Kiva huone sulla, seinät ihan pirteen näkööset! Pidäkkös Nalle puhista? =)