torstai 9. joulukuuta 2010

Hiusmömmöt

Okeeei, kukaan ei ole koskaan kysynyt blogin puolella tai missään muuallakaan, että mitä teen mun hiuksille. Voidaan tästä päätellä, että mun hiukset ei mitenkään häikäise ketään eikä kukaan edes halua kuulla mitä mä näihin tungen. Mutta onneksi minä en välitä tälläsistä pikkuseikoista, vaan tylsyyksissäni kuvasin kaikki purkit ja purnukat mitkä ovat apunani hiusten kanssa. Ja aion nyt myös esitellä ne teille. Varoitan siis etukäteen.


Wellan lifetex shampoo punaisille hiuksille sekä color mask myöskin punapäille. Käytän tota punashampoota n. joka kolmannella hiustenpesukerralla, shampoolla on hennosti värjäävä vaikutus, joten väri säilyy huomattavasti pidempään. Annan shampoon vaikuttaa jaksamisen mukaan minuutista viiteen.
Color maskia käytän n. joka toinen viikko, isken maskin päähän yleensä ennen saunaan menoa ja annan muhia koko saunassaoloajan. En tiedä onko se ihan okei, mutta toimii meikällä ainakin! Color maskillakin on tosiaan värjäävä ja myös hoitava vaikutus.


XZ rauhoittava suklaavanilja -shampoo. Mulla välillä vähän kutisee päänahka, ja tää tepsii siihen tosi hyvin. Tällä pesen hiukseni aina silloin, kun en käytä edellä mainittua Wellaa. Tässä on ihan jumalainen tuoksu, se on varmaan se suurin syy, miksi tätä haluan käyttää.


Ja taas vähän Wellan lifetexiä. Tultuani suihkusta, kuivaan hiukset pyyhekuiviksi jonka jälkeen heitän nuppiin tämän. Hiuksiin jätettävä hoitoainevaahto. Tää on ihan parasta, en tule ikinä vaihtamaan muuhun tuotteeseen. Tämän avulla aukenevat mahdottomiltakin tuntuvat hiussumput ja hiuksista tulee helposti käsiteltävät.


Schwarzkopfin got2be smooth'n chic -muotoiluneste. Tämän heitän AINA päähän ennen fööniä. Tökötti tuoksuu ihan karamelleille ja suojaa hiuksia kuumuudelta ja uv-valolta. Hiuksista tulee myös helposti käsiteltävät ja vähemmän sähköiset.


Jos haluan hiuksiini lisää volyymia, heitän peruukkiini Cutrinin booster balmia. Haron tätä hiusten tyveen ja sen jälkeen föönaan. En oikeastaan tiedä kelle tämä ko. purnukka kuuluu, se vaan on meidän vessassamme muiden hiustuotteiden seassa ja olen ottanu vapaudeksi käyttää tätä silloin tällöin.. mutta hyvin toimii!


Lopuksi suihkin hiuksiini Matrixin extrapitävää lempparilakkaa. Tätä mä oikeasti suosittelen ihan kaikille, tässä on tosi hyvä pito, tekemättä hiuksista kuitenkaan mitään kypärää. Omnom.


Ja tietenkin. Jos en millään ehdi (jaksa) pestä hiuksiani, pelastajaksi saapuu Swiss O-partin kuivashampoo. Ostin tämän muutaman euron hintaan Emotionista pari vuotta taaksepäin, kun suuntasin matkalle Ruisrockiin. Ja tämä on edelleen sama purkki. Ja olen kuitenkin käyttänyt tätä kerran-pari kuukaudessa. Toimii todella hyvin, tekee hiuksista puhtaan tuntuiset ja tuoksuiset, on riittoisaa yms. Tätä saa myös suihkutettavana versiona, tää sirotinmalli on vähän hankala ehkä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

miten toi kuivashampoo itseasiassa toimii?

Anonyymi kirjoitti...

saunaan ei kannata mennä mönjät päässä kun ne voi kuivua kiinni hiuksiin! rasittaa jonku verran sitten hiusta...:/

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Sirottelen sitä päähän, jonka jälkeen kampaan sen pois :D niin helppoa.

Anonyymi: Näin mä vähän muistelinkin, ettei saunaan sais mennä tökötit tupeessa. En vaan jaksa heilua sitä 10-15min aikaa normaalisti suihkun yhteydessä, kun annan aineen vaikuttaa, se menee paljon kivemmin saunan yhteydessä :D

Nenna kirjoitti...

Toi suklaa-vanilja shampoo on maailman ihaninta! :)