torstai 5. marraskuuta 2009

OMGOSH

Tiistai oli maailman huonoin päivä. Kaikki turhautti ja meni huonosti.
Keskiviikkoaamu ei näyttänyt sen valoisammalta. Myöhästyin linja-autosta ja ties mitä. Onneksi päivä parani vanhetessaan ja puolilta päivin kampaajan tuoliin istuessani olo oli jo ihan miellyttävä. Oli myös niin autuasta istua kampaamotuoliin, olen viimeksi käynyt parturoitavana varmaan yli vuosi sitten! Näen koko touhun kalliina ja turhana, kotona koko hoito tulee niin paljon halvemmaksi. Nyt tahdoin kuitenkin vähän enemmän muutosta omaan malliini, joten en uskaltanut lähteä yksin työstämään.

Huomasin pohtivani, että kampaamossahan on ihan mukavaa! Voi vain istua ja lukea lehteä kun joku muu tekee kaiken puolestasi! Mukavasta parituntisesta huolimatta en taida lähteä ravaamaan parturissa yhtään sen useammin. Kotikonstit tulee edelleen halvemmiksi.

Tässä kuitenkin täydellinen tukkani!
Väri on vaihtunut viljanvaaleasta tuhkanvaaleaan/platinaan. Oikea sivu lyhentyi huomattavasti, vasemman pysyessä liki ennallaan. Malli on toispuoleinen ja tosi kiva! Sivun lyhentämisen lisäksi hiukseni saivat vähän rikotumman mallin ja olen niin kovin tyytyväinen. Mitä mieltä te olette? Hotti vai floppi?

Kampaajareissun jälkeen hankin Emotionista vähän välttämättömyyksiä. Lorealin meikkipuuterini alkoi vedellä jo viimeisiään, joten tarvitsin kipeästi uutta. Tahdoin myös kokeilla jotain muuta, sillä Loreal ei aivan tyydyttänyt tarpeitani ja sävykin kellersi vähän liikaa.
Nyt olen kuitenkin löytänyt sen oikean. Uutukaiseni kätkeytyy tyylikkääseen mustaan ulkoasuun ja on kooltaan massiivinen! GOSHin Pressed Powder on maailman mahtavin puuteri, uskokaa minua! Ulkonäkö on pelkistetyn kaunis ja sisältä löytyy jättimäinen peili! Jopa puuterivippa on tyylikäs nahkaisella selällään. Itse tuote on myös fantastista. Puuteri on sametinpehmeää ihollani ja sävykin juuri oikea. Pysyy koko päivän ja peittää juuri sopivasti.
GOSHin lisäksi ostin shampoon ja hoitoaineen.
TRESemmén hoitoaineen ja shampoon sisältävä paketti oli tarjouksessa ja koko hoito maksoi vain n. 9€. Ovat kyllä sen kokoisia pakkauksia, että hinta oli aivan naurettava. Ja vielä kahdesta pullosta! Mutta en valita. Näitä en ole päässyt vielä testailemaan, toivottavasti osoittautuvat hyviksi.

Eipä meikällä muuta. Perjantaina olisi lukiolaisbileet, teemana black&white. Vihdoin helppo teema toteuttaa!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva postaus ja upeet hiukset,jee! Jotain tollasta muutosta ajatelinkin sun tekevän. :)
Sopii kyllä!

Anonyymi kirjoitti...

sopii nuo hiukset kyllä, tuo malli on vaan musta aika..öö, karsea. sun päässä näyttää hyvältä mutta väärässä päässä.. *yrjö*

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos! :)

Anonyymi: :D mun mielestä tossa ei ole edes kauheasti muutosta edellisiin! Kuvassa vaan näyttää siltä, kun näkyy vaan tuo lyhyempi osio. Kiva kuitenkin jos mulle sopii! :---)

maia kirjoitti...

tucca on mahtava!

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko toi Gosh maksoi suunnilleen, ja onko siis puuteria (käytätkö lisäksi jotain meikkivoidetta?) vai meikkipuuteria? kuulosti hyvältä :)

Tajja kirjoitti...

maia: Kiitti 8)

Anonyymi: 13,90€. On ihan puuteria ja en voi muuta kuin suositella lämpimästi! :)