sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Mummo kanasensa niitylle ajoi



Maanantaina tosiaan viimeistelin matkalaukkuni ja suuntasin kohti nuorisotaloa. Sieltä me jakauduimme autoihin ja suuntasimme kohti Luumäen Petäjärantaa. Siellä meille oli ohjaajakoulutus sekä erinäisiä leikkejä. Tiistaiaamuna kävimme kaikki alkusammutuskoulutuksen, jossa saimme sammuttaa liekehtivän ihmisen, sammuttaa allaspalon jauhesammuttimella sekä sammuttaa liekehtivän kattilan. Meille myös näytettiin miten rasva/öljypalo reagoi, jos sitä koettaa sammuttaa vedellä. Jännittävää. Lapset tulivat tiistaina klo 11:00 ja kivaa oli!
Väkersimme helmiä, maalasimme kiviä, paistoimme makkaraa, saunoimme, uimme, teimme leirikangaskassit sekä valtavan leirilakanan. Myös elokuvia tuli katseltua. Viimeisenä iltana torstaina oli leiridisco, jossa itse discosin jalkani mössöksi. Perjantaiaamuna hypähdin sängystä lattialle ja jalat pettivät alta. Mutta kivaa oli! Tämänviikkoiset lapset olivat 3-luokkalaisia, maanantaina alkavalle leirille on tulossa pienoisia ekaluokkalaisia. Olen ihan täpinöissäni, haluan takaisin!

Olen nyt viikon viettänyt yksinomaan verkkareissa ja collegehousuissa, tänään kiskoin vihdoin jotain muuta ylleni. Olisi ollut mekko-olo, mutta ulkona vallitseva koleus sai minut kiskomaan farkut jalkaan. Tässä päivän asu.


Luottofarkut - Seppälä
Kengät - K-Kenkä
Vihreä trikoopaita - H&M
Harmaa huppari - H&M
Seeprahuivi - H&M
Bikernahkatakki - Only

Hiusprojekti on edelleen kesken, tällä hetkellä nuo ovat jotain vaaleanruskean, vaalean ja oranssin sekoitusta, uutta blondausainetta nuppiin joskus.


Kynsissä yksi lempparilakoistani, beautyukn sävy No 48, Yellow. Parilla eurolla Seppälästä.

Uutta postausta on turha odottaa ennen ensiviikonloppua, ei ole aikaa tai jaksamista tehdä ajastettua postausta. Nähdään taas!

7 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Mä uskon että mulla on tollaset samanlaiset seppälän tummansiniset farkut. Ne on yksinkertaisesti parhaat, sopii moneen ja on ihan älymukavat päällä (:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei toi otsikon biisi :---D Nyt se alkoi soimaan päässä, terveisin päiväkotiharjoittelija

Tajja kirjoitti...

Tiia: Jep, mulla AINOAT farkut, jotka eivät ole kulahtaneet liian isoiksi tai muuten vain istumattomiksi :)

Anonyymi: :DD Soi päässä nimittäin täälläkin..

Joa kirjoitti...

Nami mikä kynsilakka! Tommoset kynnet olisivat kiva päivän piristys.. ainakin sen ekan päivän. Suttaan aina lakat jonnekin housun lahkeeseen tms. outoihin pakkoihin. :-D

Jatta kirjoitti...

Mua jäi nyt vaivaamaan että mistä kappaleesta toi sun otsikkos on, kun niin tuttu mut en saa päähähäni :-D! PS. olet kaunis !

Tajja kirjoitti...

Joa: Hehe joo, no mullakin tää keltanen näyttää nyt viikon jälkeen ihan törkeältä, mutten oo jaksanu tehä niille mitään :D

Jatta: Joo no mullakaan ei oo mitään hajua mikä toi biisi on tyyliin nimeltään :D Kiitti!

Anonyymi kirjoitti...

Mooi Taija!!Sulla on siistejä kuvia mutta meitä ihmetyttää miten jaksat kijoitella noin pitkiä tekstejä ja vastailla kysymyksiin =) Petäjärannassa oli upeeta!!Varsinkin disko.Me löydettiin tänne sun profiiliin kun etsimme kuvia petäjärannasta googlen kuvahausta =)))Hauskaa kesää!!!
T:Haapalan tytöt =) 22-26.6 (5.6lk)