torstai 6. tammikuuta 2011

Loppuvuosi 2010

No, en ole edelleenkään tehnyt pöytäkoneeni eteen mitään (vaikka siinä varmaankin pitäisi kiristää vain paria ruuvia ja tiukkailla johtoja krhm..) mutta hingun silti tämän kuvapostauksen perään, joten tehdään tämä sitten kahdessa osassa. Mikä ehkä olisi muutenkin ihan fiksu vaihtoehto, kuvia kun löytyy ihan kiitettävissä määrin, vaikka yritinkin valikoida vaan ihan pari. Noh. Koska mulla on tällä läppärillä kuvia ainoastaan kesästä asti, aloitetaan mun LOPPUVUODESTA 2010. Eli edetään joulukuusta aina vain ajassa taaksepäin aina heinäkuuhun asti.

Millaisen loppuvuoden meikä vietti?


Sain uuden jumitusasun myöhäiseksi joululahjaksi, eli OnePiece Jumpin -potkupuvun. Olin himoinnut tätä loppukesästä asti ja ah. Nautinto.


Ja tietty oli joulu ja joululoma (ja allekirjoittaneella on edelleen!) ja stressasin joululahjoista ja varsinkin lahjojen paketoinnista. En vaan ymmärrä miten kukaan saa paketeista nättejä ja siistejä! Onnistuin kuitenkin ihan kohtalaisesti, todisteen näette kuvassa.


Ja tietty oli pikkujoulut.. Tai anteeksi, kuten kemujen järjestäjät sanoivat, anti-pikkujoulut, tosiaan. Kuvassa myös vuoden 2010 lempparijuoma, Somersby Apple Cider. Sitä tuli kiskottua vuoden sisään ihan kiitettävissä määrin.


Ja no. Humaltumista oli ilmassa myös. Miten meidän juomiset menee aina Annin kanssa tähän?


Lukion neljännen vuoden käymisessäkin oli jotain positiivista, sai edelleen käydä teinipelleilemässä lukiolaisbileissä. Aivan mahtavuutta.


Halloweenkin oli ikimuistoinen, päälläni tosiaan aitoa naudanverta, heippa! Ellillä oli ihan mahtavat Manson-henkiset piilolinssit ja mielettömät räpsyripset.


Värjäsin myös mun vaalean tukan punertavaksi! Ja onnittelen itseäni muutoksesta, tuskin enää palaan vaaleaksi.


Viimeinen kuva meikäläisestä blondina. Tässä oli myös yksi alkusyksyn asu missä viihdyin yllättävän hyvin.


Kävin myös vuoden sisään ihan riittävän usein hammasoperaatioissa ja söin niiden ansiosta kilotolkulla särkylääkkeitä ja antibiootteja. Operaatiot jatkuvat taas maanantaina hehe. Huomatkaa myös tuo ultraseksikäs mustelma poskessani. Sitä jääpussiahan olisi toki voinut käyttää.


Aivan mieletön rippileiri-isosteluviikko. Oikeesti, en kestä! Kuvan tarkoitusta en tiedä, mutta tosiaan tältä kesän parhaimmalta viikolta räpsäisty otos ja kuvassa myös kesän yksi parhaista uusista kavereista, ihanamurupupelosaana.


Moikka hanit. Tosiaan riparikuvia tämäkin. Voin kertoa että +30 asteen helle ja päälle roolivaatevarastosta revitty kaapuviritelmä ei toimi. Ja siinä mokomassa lumpussa olisi pitänyt vielä tanssiakin.


Herkkää. Viimeinen ilta! ;____;


Jonkun randomin rantsuhengailun jälkeen mun jalka ei tykännyt hyvää. Otettiin hieman olutta ja saatoin käydä pusikossa kusella. Ja kuinkas sitten kävikään. Kuvassa jalka on viikko episodin jälkeen, eli jo paranemisvaiheessa. Se oli eräässä vaiheessa kivikova, kolminkertaiseksi turvonnut, tummansinipunamustavioletti-vivahteinen ja tulikuuma. Ensin luulin, että kyseessä olisi ampiaisenpistos, mutta olin erottavinani kaksi pistojälkeä. En sitten tiedä, vaikkei minulla yhtikäs mitään allergioita olekaan, ahmin silti viikon kuurin allergialääkkeitä ja rasvasin itseäni jatkuvasti kortisonivoiteella. Lopulta onneksi meni ohi!


Oli tietty myös RUISROCK ja meikän kolmas vuosi siellä. Ja oli yhtä hauskaa kuin aina! Kuvassa ihanainen Herra Ylppö (kuka ei valitettavasti vielä tiedä olevansa tuleva aviomeheni..)


GRRR, kuuma kissa. Mun oli tarkoitus ostaa festareilta itelleni jotkut härskit ja mauttomat arskat, tässä olisi kyllä olleet aika kelvolliset ehdokkaat, joita Saana auliisti esittelee. Jäivät kuitenkin kojuun.


Hellelukemat saivat toivomaan Ruisrockista nudistifestareita. Mutta oli hauskaa ja tähän päätän mun loppuvuosi 2010 -katsauksen. Katsellaan myöhemmin lisää!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ylpöllä on jo kihlattu. Painii eri sarjassa kun sä, mallityttöjä. :-)

iidaer kirjoitti...

hammaslääkärioperaatio ja antibiootit <3 tuttu näky, valitettavasti!

Saana kirjoitti...

Pahuksen Taija, minusta tuollaista kuvamateriaalia(8 Mutta muistan nuo lasit kuin eilisen !

Anonyymi kirjoitti...

toi potkupuku näyttää ihanalta hupparilta tos ekas kuvas <3

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: No siis, ainahan meikä yhden mallitytön voittaa..........

iidaer: Jep, liianki.

Saana: Mwahahaha.

Anonyymi: Mutta sepä onki vielä ihanampi ku siinä on kivat pöksyt samassa :D

Anonyymi kirjoitti...

Tälleen jälkeenpäin sun blogin uutena seurailijana voin kertoa, että toi oli kyyn tekemää jälkeä mitä tossa jalassa oli :/