sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Minut pikku Pekka kun saisi, minulla hän vain ratsastaisi

Kiitos kysymyksistänne, vastaukset tulevat lähipäivinä, teen niille varmaan ajastetun postauksen alkuviikoksi.

Eilen oli kaverin/perhetutun ylppärit ja sieltä me sitten itsemme löydettiin. Oli älytön helle ja olo oli kuin saunassa. Olin tällaisessa varustuksessa liikenteessä:


Mekko - H&M
Sukkahousut - H&M
Laukku - Kirppari
Korkkarit - Kirppari + Niitit DIY
Kuvasta poiketen hiukset olivat vielä kiinni ja niissä keikkui koristekukka. Myös koruja löytyi, äitee lainasi kalevalakorujaan.

Huomaatteko muuten hiuksissa jotain uutta? ;) Projekti kesken ja näyttää vähän kammottavalta nyt, ehkä seuraavana viikonloppuna uutta värikäsittelyä!

Asun mustat sukkahousut olivat aivan liikaa ja teki niiin mieli heittää ne jorpakkoon. Koko jalkojen kattava ihottuma esti kuitenkin aikeeni. (kintut eivät tykänneet Doven päivettävästä kosteusvoiteesta!)

Lähdin juhlista joskus kahdeksan pintaan. Kävin kotona vaihtamassa mekon tilalle Bowie-collarin ja kengiksi Converset ja ajelin kaupunkiin katsomaan valtakunnallista dokausjuhlaa. Ei ollut ihan minun juttuni, joten liukenin paikalta ennen puoltayötä ja heitin erään tutun kotiinsa.

Tässä vaiheessa sain mielestäni aivan huippuidean. Ajoin Peksille ja hiivin hänen ikkunansa taakse. Koputin siihen ronskisti ja pian sälekaihtimet avautuivat ja Peksiparan säikähtäneet kasvot näkyivät ikkunan takana :D Kahmaisin herran mukaani ja tulimme kotiin nukkumaan!

Tässä muuten eräs projektini alkuviikolta:



Tein vanhasta miestenpaidasta itselleni tunikan. Leikkasin hihat lyhyiksi, laajensin kaula-aukkoa, tein toiseen helmaan solmun saaden siitä epäsymmetrisen ja lopuksi vielä rei'itin selän. Tuli aika nasta lumppu, mitäs sanotte?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

magee paita! ootko vetämässä taas vaaleeks lettiäs? (:

Anonyymi kirjoitti...

vitsit sun jalkas näyttää upeilt tos ekas kuvas

luv

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Kiitti, ja arvasit naulan kantaan, vaalennusprojekti käynnissä :)

Anonyymi: Ööö no kiitos, hehe :D