perjantai 1. toukokuuta 2009

Anna tulla, sano toivomus

Ei mennyt välttämättä eilinen ihan niin kuin olin suunnitellut. Piti ensin aloitella aistillisesti jossain ja lähtä sitten erään kaverin kanssa baariin.


Illan asuksi valitsin:

Mekko - H&M
Leggarit - H&M
Nilkkurit - Citymarket + DIY
Laukku - Lindex
Rintaruusu - H&M
Hiusrusetti - Kirppari (ei kyl näy..)
Ulkona bikerrotsi - Only (ei näy sitäkään!)

Hain juomia ja menimmekin Peksin ja muutaman kaverin kanssa Saviniemeen eräälle kaverille nautiskelemaan alkoholia. Kuvittelin, etten olisi siellä kuin tunnin pari, jonka jälkeen lähtisin baareilemaan kaverin kanssa.
Kaverista ei kuitenkaan tuntienkaan päästä kuulunut mitään. Yhteen otteeseen koetin itsekin soittaa hänelle, muttei mitään. Kellon ollessa jo 00:00-01:00 välillä, päätimme Peksin kanssa hipsiä kotiin.

Ei sillä, olihan siellä kaverillakin "ihan kivaa", mutta jäi silti tosi laimeaksi vappuaatoksi. Onneksi tulin tänään kotiin ja täällä oli kotitekoista simaa ja käsintehtyjä munkkeja!<3 Rakastan vappuherkkuja.


Lähikuvaa uudesta Lindexin hanilaukusta! Ostin tän maanantaina, hintaa 19,95€. Tein maanantaina muitakin ostoksia ja keskiviikkona vähän lisää! Ja viimeviikolla tein kirppislöytöjä ja aaa! Tosi paljon kaikkea uutta, lupaan esitellä juttuja lähipäivinä. Myös uusi lempivaatteeni, eli Peksin synttärilahjaksi antama Bowie-collarikin saapui ja oivoivoi! Teen sille varmaan ihan oman postauksensa!


Vappukynnet!

6 kommenttia:

vesiheinikki kirjoitti...

Bowiepaitaa odotellessa!

Mainiot kynnet, saako pölliä idean?

Tajja kirjoitti...

vesiheinikki: Siitä vain :)

Anonyymi kirjoitti...

Saanko heittää kysymyksellä? Onko olemassa sellaisia kenkiä tai vaatteita joita et IKINÄ heittäisi niskaasi? :) Ihan näin mielenkiinnosta, että löytyykö mielestäsi mitään niin ällöttävää?

aba kirjoitti...

NOI LEGGINSIT ON MAHTAVAT! onko ihan uutta henkkamaukkaa? uuh!

Tajja kirjoitti...

Anonyymi: Hmm, mielenkiintoinen kysymys! Vastaan tähän itseasiassa oikein jonkin postauksen yhteydessä, kuvamateriaalin kanssa!

aba: Ikivanhat itseasiassa :( löytyi joskus vuosi sitten alerekistä.

Anonyymi kirjoitti...

Aika älyttömän rouheat leggingsit! Upeaa, että uskallat mennä vähän värikkäämmissä tamineissa liikenteeseen. :)